Valtion tarjoamaa veroalennusta hyödynsivät vuonna 2011 eniten uusien, merkkijakaumasta päätellen hieman kalliimpien luksusautojen ostajat. Edellisvuoteen nähden määrät kasvoivat hieman.
Kun auto tuodaan takaisin Suomeen, voidaan se autoverolaissa säädetyin edellytyksin verottaa muuttotavarana, jolloin sille myönnetään määrältään enintään 13 450 euron suuruinen veronalennus.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi merkitsi vuoden 2011 aikana vientirekisteriin 503 ajoneuvoa. Määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna neljä prosenttia. Eniten autoja vietiin Venäjälle, Sveitsiin ja Espanjaan.
Vientirekisteröidyistä ajoneuvoista uusia oli 94 prosenttia. Kaikista vientirekisteriin merkityistä ajoneuvoista henkilöautojen osuus oli 97 %. Henkilöautojen osuus on perinteisesti ollut suurin.
Suosituin ulkomaille viety automerkki vuonna 2011 oli BMW, joita vientirekisteröitiin 79 kappaletta. Jo kahdeksana aiempana peräkkäisenä vuotena suosituimpana automerkkinä ollut Audi sijoittui viime vuonna toiseksi (67). Muita suosittuja vientiautoja olivat Volkswagen (66), Mercedes-Benz (56) ja Volvo (36). Viisi suosituinta merkkiä kattoivat vuonna 2011 yhteensä noin 63 % vientirekisteröidyistä autoista.
Vientirekisteröinnissä ajoneuvo merkitään Suomen ajoneuvoliikennerekisteriin, vaikka sitä ei käytetä Suomessa. Yleensä vientirekisteröitävät ajoneuvot ovat uusia rekisteröimättömiä henkilöautoja, jotka myydään Suomessa verovapaasti ja jotka viedään Suomesta ulkomailla käytettäväksi. Vientirekisteröinnin voimassaoloaika uusilla ajoneuvoilla on runsaan vuoden mittainen.
Myös liikennekäytöstä poistettu käytetty ajoneuvo voidaan vientirekisteröidä. Tällöin vientirekisteröinti on voimassa vain Suomesta kohdemaahan suoritettavan siirtokuljetuksen ajan.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Autot: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Mökkikausi alkaa todenteolla – katso tuleeko reitillesi tietöitä!
11.05.2012 00:07 -
-










