Pysäköinninvalvojilla on erilaisia palkkauskäytäntöjä.
Ilta-Sanomien haastattelemilla parkkivalvojilla on erilaisia käytäntöjä, muttei kuitenkaan suoranaista provisiota.
Helsingin kaupungin pysäköinnintarkastajilla on kuukausipalkka, eivätkä he saa sen lisäksi provisiota.
- Palkkaan ei vaikuta heidän tekemiensä virhemaksujen määrä. Meidän hommana ovat liikenteen turvallisuus ja sujuvuus, ei niinkään rahankeruu, sanoo Helsingin kaupungin johtava pysäköinnintarkastaja Otto Kuitunen.
Kuitunen epäilee, että huhu provisiopalkasta on peräisin yksityispuolelta.
Yksityisfirma Park Patrolin toimitusjohtaja Lauri Mustosella on vankka mielipide provisiopalkasta, jota sitäkin yritys on kokeillut.
- Minä yrittäjänä haluan, että tätä tehdään oikein. Missä tahansa provisiotyössä tulee hirvittävä paine, jotta saa palkkaa. Siinä hämärtyy oikeudentaju.
Nyt yritys maksaa työntekijöilleen kuukausi- tai tuntipalkkaa.
Mustosen mukaan provisiopalkka vääristää pysäköinninvalvontaa. Hän kertoo, että vuonna 2006 perustettu yritys on kokeillut pohjapalkan päälle maksettavaa provisiota pariin otteeseen.
Mustonen huomauttaa, että moni yksityinen pysäköinninvalvontayritys maksaa työntekijöilleen provisiota. Hän ymmärtää myös heitä.
- Töihin tulee ihmisiä, jotka ovat vain tekevinään töitä, eikä se ole työnantajan puolelta hyvä asia.
Pysäköinninvalvontafirma Parkkipate maksaa työntekijöilleen kuukausi- tai tuntipalkan lisäksi erityistä kannustelisää.
- Se ei ole montaa sataa euroa, mutta on kuitenkin lisänä, markkinointijohtaja Arto Karhu luonnehtii.
Hän kuitenkin kieltää, että kannustelisää saisi sakotettujen autojen perusteella.
- Meillä on tietyt asiat, jotka pitää tehdä työvuoron aikana, ja jos ne ovat tehty, saa kannustelisää. Se ei suoraan liity lappujen määrään, vaan siinä pitää tehdä muutakin, kylttien valokuvausta ja alueen siistimistä.
Yritykselle tullut reklamaatio vähentää kannustelisää.
- Pyrimme siihen, ettei laputeta autoja, jotka eivät ole selvästi väärin pysäköityjä.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Aiheesta muualla kirjoitettua
Autot: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Mökkikausi alkaa todenteolla – katso tuleeko reitillesi tietöitä!
11.05.2012 00:07 -
-










