Linja-autopaloja on sattunut viime vuosina Suomessa keskimäärin kerran viikossa. Kukaan ei ole loukkaantunut vakavasti, mutta suuren onnettomuuden riski on alati olemassa.
–Ennakointi ja kaluston kunnossapito on tärkeää. Kuljettajat ja huoltohenkilöstö pitää kouluttaa palon varalta, sanoo johtava asiantuntija Juhani Intosalmi Liikenteen turvallisuusvirastoTrafista.
Trafi, linja-autoala ja viranomaiset pyrkivät ehkäisemään linja-autopaloja yhdessä.Hätäpoistumisteiden pitää olla selkeät, ja alkusammutuslaitteiden on oltava kunnossa. Lisäksi jokaisessa linja-autossa olisi Trafin mukaan syytä olla sekä moottoritilaan että lisälämmittimen tilaan johtavat sammutusaukot.
Suurin osa paloista ei ehdi kehittyä niin, että matkustajat olisivat vaarassa.
–Valloilleen päässyt moottoripalo voisi aiheuttaa katastrofin. Liikkuvassakin autossa liekkien kuumuus voisi hajottaa takaosan ikkunoita ulkoapäin, jolloin tuli ja savu tunkeutuisivat äkkiä sisälle, Intosalmi luonnehtii vaarallista tilannetta.
Myös esimerkiksi sisäkaton sähköjohdoista syttyvä, äkkiä leviävä palo voisi Intosalmen mielestä johtaa traagisiin seurauksiin.
Savu täyttää bussin nopeasti
Linja-autopaloja selvittävä ryhmä poltti torstaina bussin Turussa. Tilaisuudessa koulutettiin pelastuslaitoksen henkilökuntaa.Paikallaan olevan linjurin rengaspalolla kesti useita minuutteja levitä sisätiloihin. Silmiinpistävää oli, että kun savu pääsi sisään, se täytti auton nopeasti.
Bussipaloilla ei ole selkeästi yleisintä syttymiskohtaa. Useimmiten liekit lähtevät moottorin tai lisälämmittimen tilasta, pyörästä tai ohjaamosta.
Syttymissyistä Trafi mainitsee pyöränlaakerin, jarrun tai renkaan ylikuumenemisen, polttoaineen tai öljyn vuodon sekä oikosulun.
–Karkkilassa oli todellisen vaaran paikka vuonna 2008. Tilausajossa ollut bussi syttyi etuosasta, ja kyydissä oli kuutisenkymmentä ikäihmistä. Bussi paloi rangaksi, mutta kaikki matkustajat pelastuivat, Trafin Intosalmi sanoo.
–1990-luvun lopulla Lempäälässäkin oli vakava tilanne, kun Finnairin ajossa ollut linja-auto paloi pahoin. Lentoemännät hoitivat silloin tilanteen mallikkaasti.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Autot: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Mökkikausi alkaa todenteolla – katso tuleeko reitillesi tietöitä!
11.05.2012 00:07 -
-










