Heli, Heljä, Helinä

Big Brother

Valikko

Big Brother

Kadi unelmoi kokkaavasta pukumiehestä

Big Brother -talossa on tänään vietetty koulupäivää, jonka ohjelmaan on kuulunut muun muassa Kadin pitämä oppitunti koskien omaa rakkauselämäänsä. Kadi kertoikin haluavansa olla ikisinkku, ja muiden ihmetellessä asiaa selvisi siihen myös syy.

-Olen ollut kahdeksan vuotta putkeen rakastunut. Juuri siksi. En pidä yhtään siitä millainen olen rakastuneena, Kadi ilmoitti.

Tuleva ikisinkku saattaisi silti haluta jälkikasvua.

-Lapsia voisin kyllä kuvitella saavani, mutta en silti näe sellaista tilannetta, että olisin myös suhteessa, Kadi mietti.

Pienen pohdinnan jälkeen Kadi keksi silti listan kriteerejä, joita hän mieheltä vaatii.

Miehen pitää olla aito, menevä ja tietää mitä elämältä haluaa. Silti ei saa olla liian fiksu, vaan sopivasti hullu. Miehen pitäisi olla mielellään myös pitkä ja elämää nähnyt. Miehen pitää myös ehdottomasti osata kokata. Siniset silmät vetoavat ja jalat menevät alta kun mies on aidosti hyväsydäminen ja puku päällä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  6. 6

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  7. 7

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Lempi leiskuu: Kauneusleikkauksista tunnettu ja miljardinsa menettänyt seurapiirijulkkis, 76, pussaili miesystäväänsä kiihkeästi

  10. 10

    Koiran juoma-astia olikin arvokas design-esine – Tapanin löytö oli joutua roskiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  9. 9

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  6. Näytä lisää