Sebastian

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB-Sampon kännipaljastukset

Big Brotherin Sampo kertoo olevansa jukuripää kännissä.

Sampo ja Lotta paljastivat ärsyttävät luonteenpiirteensä. Sampo kertoi, että saattaa kännissä muuttua törkeäksi. Lottakaan ei ollut aina ollut tahdikas seurassa.

Sampo paljasti, että alkoholi saattaa tehdä hänelle joskus tepposet.

- Mä voin yhtäkkii olla tosi v*ttumainen kännissä, Sampo paljasti.

- Oikeesti? Kauheeta, Lotta mietti.

Sampo selitti, ettei kuitenkaan käyttäydy kammottavasti kavereitaan kohtaan, ja ihmiset talossa voitaisiin jo lukea tähän kategoriaan.

- Jos ärsyyntyy jostain, ja sit jos tulee känniin, niin se voi laukee, mies selitti.

- Tuntemattomille voi tulla silleen, voin vaan alkaa dissaa jotain tyyppiä, Sampo jatkoi Big Brotherin sivuilla.

Sampo kertoi myös tarinan, kun hän oli humalassa päätynyt ystävälleen yöksi, ja aamulla soitelleensa ystävälleen, joka oli uinumassa "hoitonsa" luona.

Kaverit sopivat tapaavansa krapula-aamiaisen äärellä, ja Sampokin pääsi ensimmäistä kertaa tapaamaan ystävänsä "hoidon".

- Mä ekaa kertaa nään sen tyypin, istutaan siihen pöytään. Sit meille kaadetaan vettä lasiin, ja oon kaverille silleen että no, p*nittekste? Eka asia, mitä sanon sille tyypille! Sit molemmat on vaan silleen, mies kuvaili.

Näitä luetaan!

  1. 1

    BMW roihuaa Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  2. 2

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  3. 3

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  4. 4

    Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

  5. 5

    Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  8. 8

    SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

  9. 9

    Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

  10. 10

    Video: Pelastajat hurraavat – äiti ja lapsi nostetaan hyvässä kunnossa ylös lumivyöryhotellin raunioista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  7. 7

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  8. 8

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  9. 9

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  10. 10

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    BMW roihuaa Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  2. 2

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  3. 3

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  4. 4

    Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

  5. 5

    Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  6. Näytä lisää