Oona, Netta, Aune

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB: Elisabet raivostui Petrin ja Ksenian seksileikeistä

Elisabet ja Petri keskustelivat tiukkaan sävyyn suhteestaan Big Brother -talossa.

Elisabetin mielestä Petri pyörittää talossa kahta naista, häntä ja Kseniaa. Petri ihmetteli, ettei ollut edes suudellut Kseniaa.

- Itse eilen sanoit, että se on r*nkannu sua, Elisabet sanoi BB:n nettisivujen mukaan.

Petri ei kiistänyt seksileikkejä. Hän totesi vain, että Elisabet oli itsekin kähminyt häntä alapäästä.

- Mä yritin herättää sua, Elisabet tuumasi.

Elisabetin mielestä alapää sopi herättelemiseen. Hänellä ei ollut aikomusta tehdä muuta.

Elisabetia myös ärsytti, ettei Petri ollut kertonut jo aiemmin seksileikeistään Ksenian kanssa. Petri vakuutti kertoneensa, että Ksenia oli kosketellut häntä alushousujen päältä.

- Sä et oo sanonut sitä kuin eilen ekaa kertaa, Elisabet huusi.

Elisabet myös kertoi, että talon ulkopuolella häntä odotti ihminen, joka oli saanut hänet syttymään. Nainen kuitenkin kertoi olevansa vielä sinkku.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  2. 2

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  5. 5

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  6. 6

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  7. 7

    Asianajaja kuuli sarjahukuttajan kiinniotosta rouvaltaan

  8. 8

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  9. 9

    Trump-vastainen Naisten marssi valtaa Washingtonin – luvassa jopa isompi tapahtuma kuin virkaanastujaiset

  10. 10

    Upea hiihto! Krista Pärmäkoski sijoittui toiseksi maailmancupin osakilpailussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  8. 8

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  9. 9

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  10. 10

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  2. 2

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  3. 3

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  4. 4

    ”Elämme pimeitä aikoja” – Suomalaiset päättäjät huolestuivat Trumpin puheesta sosiaalisessa mediassa

  5. 5

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  6. Näytä lisää