Laura

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB-Lotta ei tiedä Alaskan eikä Havaijin sijaintia

Big Brother -talon paratiisilaiset viettivät eilen Amerikkabileitä. Juhlien tuoksinnassa koko BB-ajan toistensa läheisyydessä viihtyneet Lotta ja Sampo innostuivat pulikoimaan pitkään ja hartaasti kylpyaltaassa.

Lotta innostui kertomaan Lapin-matkastaan, jolloin hän kävi piipahtamassa joulupukkia katsomassa Rovaniemellä. Sampo uteli, oliko 18-vuotias viihtynyt useampaan otteeseen Lapissa.

- Ei siel nyt kahta kertaa käydä, Lotta huudahti kirosanojen säästelemänä.

Keskustelu siirtyi Yhdysvaltoihin, jonka lipun tähtien lukumäärää kaksikko arvuutteli. Kumpikaan heistä ei tiennyt lukumääräksi viittäkymmentä. Kauppatieteitä opiskelemaan lähtevä Sampo valisti Lottaa tähtien määrän selittävän osavaltioiden lukumäärän.

- Alun perin niitä osavaltioita oli 48 ja sit niitä tuli kaks lisää, Sampo selitti.

Lotta tokaisi Sampolle, ettei tiennyt, mistä kahdesta osavaltiosta oli kyse. Hän hämmentyi kuultuaan Havaijin ja Alaskan olevan oikea vastaus.

- Ai siis Havaiji Havaiji? Siis se Havaiji, mihin kaikki aina lähtee? Ja Alaska, siis se Lappi? No haloo, en mä ees tienny, että ne on siellä Ameriikoissa, Lotta tuhahti ja epäili Sampon huijaavan häntä.

- Mä luulin, et Alaska on Alaskassa!

Lotan huonosta maantiedon tietämyksestä kertoi Big Brotherin verkkosivusto.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  5. 5

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  6. 6

    Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

  7. 7

    Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

  8. 8

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  9. 9

    Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

  10. 10

    Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  4. 4

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  5. 5

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  6. 6

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  3. 3

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  4. 4

    Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

  5. 5

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  6. Näytä lisää