Airi, Aira

Big Brother

Valikko

Big Brother

Cathy joutui sylitanssin kohteeksi allasbileissä

BB- Cathy joutui tervetuliaisjuhlissaan sylitanssin kohteeksi.

Bileet tapahtuivat altaassa, jonne pulahti viimeiseksi Cathy. BB-talolaiset pohtivat, ettei Cathy varmaankaan haluaisi nähdä heitä humalassa.

Asukit siirtyivät pullonpyörityksen jaloon maailmaan, ja Cathy ottikin tehtävän. Asukit miettivät neidolle sopivaa tehtävää.

- Sano, että pussaa poskelle jotain tyyppiä, jota haluisit panna, Sami mietti suomeksi.

Sampo pyysi Cathya pussaamaan kiinnostavaa tyyppiä poskelle. Cathy kihersi tehtävälle ja alkoi pohtia.

- No, pussanpa nyt vain, Cathy hihitti tehtävälleen ja suukotti Tonia poskelle.

Miehen kasvoille levisi yllättynyt ilme.

Cathy sai pyörittämällään tölkillä uhrikseen pussaamansa Tonin. Viimein Toni joutui Cathyn käskystä suukottamaan Stephaniaa. Danan tehtäväksi tuli esittää eroottispainotteinen sylitanssi. Asukit miettivät tanssin kohteeksi toista asukkia tai mahdollisesti palmua, mutta viimein kohteeksi joutui Cathy. Dana siirtyi asemiin naisen sylin tienoille, ja hänelle hankittiin taustamusaa.

- Alalalalalamba, alalalalalamba! asukit hoilasivat tunnelmamusiikkia Danan tanssiessa filippiiniläistytön vierellä.

Tanssin jälkeen Cathy vaikutti hieman hämmentyneeltä. Dana pani oman tehtävänsä kiertämään Antille: miehen tulisi tanssahdella Cathylle. Biisinkin pitäisi olla sama.

Antti otti tehtävän rennosti vastaan, ja hänen tanssinsa oli huomattavasti huumoripitoisempi kuin Danan. Kikattava Cathy heilutti nyrkkiään musiikin tahdissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Britit varmoja Saara Aallon finaalipaikasta – Chandelier-esitys räjäytti potin: ”X Factorin kaikkien aikojen paras esitys”

  8. 8

    Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. Näytä lisää