Keijo

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB: Muut asukkaat yrittivät estellä Ninoa

BB-talon asukkaat yrittivät viime perjantaina estellä Ninoa puheissa, jotka liittyivät talon ulkopuolella tapahtuneisiin asioihin.

Big Brotherin 24/7-version katsojat seurasivat, kuinka koko paratiisin väki oli kokoontunut BB-talon terassille juomaan heille tarjottuja alkoholijuomia.

Keskustelut kääntyivät vaikeisiin asioihin, kun Nino kertoi muille mieltään painaneen asian: Hän oli ollut mukana porukassa, jossa oli tapahtunut murha. Nino painotti, ettei ollut ollut osallisena rikokseen. Hän oli kuitenkin omien sanojensa mukaan ollut poliisin kuultavana asiaan liittyen - ei kuitenkaan rikoksesta epäiltynä.

- Älä kerro enempää, puhutaan tästä sitten joskus, Minna yritti saada Ninoa vaihtamaan aihetta.

Nino kuitenkin halusi jatkaa, ja kertoi muun muassa suhteestaan vanhempiinsa. Hän oli joskus baarissa ollessaan soittanut isänsä hakemaan itsensä ja oli yllättynyt iloisesti, kun isä tuli. Sen jälkeen isän ja pojan välillä käyty pitkä keskustelu oli lähentänyt heitä merkittävästi.

- Mentiin autotalliin ja puhuttiin, Nino muisteli asukkaiden ympäröimänä.

Ninon puheet olivat ajautuneet sen verran synkiksi, että muita asia alkoi silminnähden vaivata. Bb-asukit yrittivätkin uudelleen vaientaa Ninoa.

- Nyt on juhlan aika, jutellaan näistä sitten myöhemmin, Minna sanoi.

Salaisuuksia vessassa

Hieman myöhemmin Minna ja Nino menivät yhdessä bb-talon sisällä vessaan. Nino puhui lähipiiriinsä kuuluvan alaikäisen huostaanotosta.

Hän mainitsi muun muassa henkilöiden iät, nimiä ja paikkakuntia. Minna vaikutti tilanteessa hämmentyneeltä ja järkyttyneeltä. Nino kertoi, että asiaan liittyi eräs rikosepäily, ja että hän oli kuullut asiasta vasta pari viikkoa ennen taloon tuloaan. Nino selitti olleensa siitä syystä poissa tolaltaan myös talossa.

Keskustelu Minnan kanssa kesti kauan, ja Dana ilmaantuikin jonkin ajan kuluttua vessaan etsimään ulkoa kadonneita asukkaita. Pian tämän jälkeen lähetys siirtyi ulos, missä muu seurue jatkoi iloisemmissa tunnelmissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  2. 2

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  3. 3

    Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

  4. 4

    Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Etelään luvassa jopa 10 senttiä lunta – Meteorologi: ”Talvinen viikko näköpiirissä”

  7. 7

    Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

  8. 8

    Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

  9. 9

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  2. 2

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  3. 3

    Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

  4. 4

    Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. Näytä lisää