Henri, Henna, Heikki

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB-asukkaat eivät loista yleistiedolla - lue pahimmat möläytykset!

Big Brother -talon asukkaat eivät ole loistaneet yleistiedolla.

IS kokosi yhteen möläytykset, joiden perusteella asukkaat voisi laittaa takaisin koulun penkille.

Möläyttelyssä ovat kunnostautuneet etenkin talosta jo häädetyt Ksenia ja Elisabet.

Everest on Alpeilla ja Kilimanjaro Himalajalla

Noora, Eetu ja Niko pohtivat, missä maailman korkein vuori Mount Everest sijaitsee. Eetu kyseli muilta, onko Mount Everest Himalajalla.

- Himalajalla on Kilimanjaro, Noora ilmoitti BB:n nettisivujen mukaan.

- Everest, eikö se ole Alpeilla, Niko mietti.

Kolmikko myönsi, etteivät he tienneet, missä mikäkin vuori sijaitsee. Niko muisteli, että Kilimanjaro sijaitsee Afrikassa.

Niko oli oikeassa, sillä Kilimanjaro sijaitsee Tansaniassa. Mount Everest sijaitsee taas Himalajalla, kuten Eetu aluksi kyseli.

Onko Sibelius kuollut?

Big Brother -talon asukkaille soitettiin Finlandia -hymniä, kun he menivät nukkumaan marraskuun alussa.

Vaihtoasukas Sandra ihmetteli kappaleen pituutta, jolloin Eetu alkoi kertoa lisätietoja säveltäjä Jean Sibeliuksesta.

- Onks Sibelius kuollut, Elisabet kysyi.

Muut asukkaat alkoivat nauraa kysymykselle.

- Millon se on kuollut, Elisabet jatkoi tiedusteluaan.

- Miljoona vuotta sitten, Elli-Maija tokaisi.

- Mut tässähän on kaikki soittimetkin, Elisabet ihmetteli.

Sibelius kuoli 20. syyskuuta 1957.

Syövätkö ihmiset lehmiä?

Talosta jo pudonneella Ksenialla oli suuria aukkoja yleissivistyksessä. Ksenia muun muassa ihmetteli, syövätkö ihmiset lehmän lihaa.

Asia ilmeni, kun hän jutteli Villen kanssa pelistä, jossa eläimiä ampumalla saa kyseisestä eläimestä tuotettavia elintarvikkeita.

- Ja jos ampuu lehmän, saa maitoa, Ksenia pohti.

- Syödäänkö lehmän lihaa? hän ihmetteli.

- Nautaa, kyllä! Ville kommentoi.

- No, niinpäs syödäänkin, Ksenia tajusi.

Sen jälkeen Ksenia ihmetteli, miten lehmää voidaan syödä, jos siitä otetaan myös maitoa.

- Onko olemassa erikseen lihalehmiä ja maitolehmiä, hän kysyi.

Ksenia ei osaa kertotaulua

Ksenia paljasti myös, ettei hän osaa kertotaulua. Asia selvisi junavahtitehtävän yhteydessä, kun Ksenia ihmetteli, miten Hannu muisti kaiken niin hyvin.

- Esimerkiksi mä en osaa vieläkään kertotaulua, Ksenia ilmoitti Subin BB-sivujen mukaan.

Onko Tukholma Ruotsissa?

Ksenia paljasti myös, että hänellä on aukkoja maantiedossa. Hannu, Ksenia ja Marika juttelivat matkustamisesta.

- Onko Tukholma Ruotsissa? Ksenia kysyi yllättäen.

- Joo, se on Ruotsin pääkaupunki, Marika vastasi.

Katkarapu on valaan bakteeri

Elisabet ei ole ilmeisesti istunut tarkkaavaisesti biologiantunneilla.

Elisabet kyseli muilta, mikä on tohvelieläin. Sen jälkeen hän ilmoitti, ettei hänen sisällään kasva mitään "eläimiä".

- Mun sisällä on vain sielu ja verisuonia.

- Ei mun sisällä voi asua eläintä. Sittenhän mä joutuisin puhumaan itsestäni kahdessa persoonassa. Että mä olisin puoliksi venäläinen, puoliksi suomalainen ja puoliksi tohvelieläin, hän jatkoi.

Elisabet myös luuli katkarapuja valaan bakteereiksi. Hannu korjasi, että kyseessä oli äyriäinen.

Mikä on frigidi?

Sivistyssanat eivät ole olleet hallussa BB-asukkailla. Marika ilmoitti haluavansa nymfomaanin tyttöystävän, kun hän lähtee talosta.

- En mä mitään frigidii jaksa, Marika tuumasi.

- Mikä on frigidi? Mikä on, mikä sä sanoit, frigdis, Elisabet ihmetteli.

Marika selitti, että frigidi tarkoittaa seksuaalisesti kylmää ihmistä. Elisabet ei pysynyt kärryillä.

- Herranjumala. No ei kai sellasia edes oo, Elisabet tuumi.

Elisabet ei myöskään tiennyt, mitä tarkoittaa araknofobia eli hämähäkkien pelko.

- Liittyy selkärankaan, hän arveli.

Vagina on takapuoli

Ksenia kertoi BB:n nettisivuilla, ettei hän häpeile yleissivistyksen puutettaan.

- Minulla on aika paljon aukkoja sivistyksessä. Sain muun muassa vasta vähän aikaa sitten tietää että vagina on naisen "se", eikä takapuoli.

Mikä ihmeen perustuslaki?

Asukkaat saivat tehtävän, jossa heidän tuli kehittää Suomelle uskottava, mutta väärä poliittinen elämä.

Elisabetille oli kuitenkin epäselvää, mitä perustuslaki ja lainsäädäntö tarkoittavat, vaikka hän työskentelee vartijana.

- Mikä v***u on ees perustuslaki, Elisabet pohti.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  8. 8

    Huima muutos: Povipommista kuoriutui tv-ohjelmassa upea kaunotar – irtoripset ja meikkikerros saivat kyytiä

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Nämäkin kammofarkut yrittävät tulla jo takaisin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  6. 6

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  7. 7

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  10. 10

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  2. 2

    Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

  3. 3

    Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

  4. 4

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  5. 5

    Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

  6. Näytä lisää