Anna, Anne, Anu

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB: Uudet asukkaat inhoavat Salaria

BB-taloon asteli tänä iltana kaksi salskeaa miestä 27-vuotias helsinkiläinen Matti ja 32-vuotias ylöjärveläinen Rami.
Molempien miesten etukäteisinhokki talossa on Salar. Terhin, Stefanin ja Salarin kolmen klikki ärsyttää uusia asukkaita.

-Salar on niin kakara. Vaikuttaa paljon nuoremmalta kuin iän puolesta voisi päätellä. Stefan taas ei ole sanonut koko talossa olonsa aikana mitään järkevää, Matti tuhahti.

Miehet saivat tutustua toisiinsa jo päivällä, jotta heidän olisi helpompi mennä BB-taloon yhdessä. Kaverukset ovat nimittäin joutuneet videolla kertomaan mielipiteitään talon ihmisistä ja pätkät on näytetty asukkaille. Talossa saattaa olla edessä keskusteluja.

-Eniten pelottaa se, että meille on asetettu talossa odotuksia, enkä tiedä pystynkö niitä täyttämään, BB-talon historian leveimmät hartiat omaava Matti tuskaili.

Veera ja Suvi pääsivät etukäteen kokeilemaan Matin lihaksia silmät sidottuna. Hauis sekoitti naisten päät.

Matti seurustelee ja on siinä mielessä periaatteen mies, että peiton heiluttelu ei tule talossa kysymykseen.

-Mutta talon asukkaiden ei tarvitse sitä tietää, että seurustelen.

Rami puolestaan on sinkku. Hän on nimennyt BB-talon kauneimmiksi naisiksi Janican ja Veeran. Pelkkä peiton heiluttelu ei ole miehellä taloon menemisen lähtökohta, mutta hän ei sulje tätä vaihtoehtoa pois.

-Itseni tuntien en voi lähteä vannomaan, etten peittoa heiluttelisi, jos sellainen tilanne tulee eteen, Rami mietti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    9. 9

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    10. 10

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää