Toni, Anton, Antto

Big Brother

Valikko

Big Brother

Pilasiko BB-historian pahin äkäpussi mahdollisuutensa?

Big Brother -talossa majailevaa Tanjaa on pidetty jopa voittajasuosikkina.
Kuluneen kahden viikon aikana Tanja on käyttäytynyt hävyttömän huonosti muita asukkaita ja Big Brotheria kohtaan.

Nainen on muun muassa äksyillyt, kiukkuillut, karjunut Sebastianille, näytellyt keskisormea Big Brotherille, uhannut käskyjä, haukkunut käsikirjoittajan, saanut itkupotkuraivarit, kiroillut, vähät välittänyt Janican synttäreistä ja kilahtanut liian pienistä ulkohaalareista.

Suvi tunnusti jo viime viikolla, ettei ymmärtänyt Tanjan mielialanvaihteluita ja jopa pelkää naista.

Sebastian vakuutti päiväkirjahuoneessa rakastavansa Tanjaa, mutta oli hyvin lähellä sitä, etteivät hänen omat hermonsa hajoa naiseen.

Toissapäivänä Suvia harmitti Tanjan käytös Sebastiania kohtaan.

- Tekee niin pahaa, miten Tanja raivoaa Sebastianille koko ajan, Suvi sanoi Janicalle, joka oli samaa mieltä.

Eilen Tanja mokasi laatikkoleikin, jossa kilpailijoiden piti pysytellä laatikossa voittaakseen pelikonsoleita. Tanja nukahti kesken kisan ja hylättiin. Suvi voitti ja Janica tuli toiseksi.

– Mutta jos toinen teistä ottaa nyt tuon pelikonsolin ja toinen sitten viikon päästä 50 000 euroa... Mä saan kuitenkin 240 euroa kuukaudessa opintotukea, ja enhän mä mun lapselle mitään lahjoja tarvitse, Tanja heitti.

Mitä olet mieltä, onko Tanja pilannut mahdollisuutensa voittoon ailahtelevaisella käytöksellään? Haluatko Tanjan voittavan? Mistä piirteistä Tanjassa pidät (tunteiden avoimesta näyttämisestä, sarkasmista yms.)?

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. 6

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    2. 2

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    3. 3

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

    6. Näytä lisää