Airi, Aira

Big Brother

Valikko

Big Brother

Mitä tapahtui Big Brotherin katsojille?

Onko Big Brother -ohjelma tullut tiensä päähän?
Big Brotherin katsojamäärät ovat kääntyneet laskuun.

Kauden ensimmäisellä esitysviikolla (vk 35) viikon katsotuimmalla päälähetyksellä oli peräti 502 000 katsojaa. Viime viikolla (vk 38) katsojia oli keskimäärin parhaimpana lähetyspäivänä enää 282 000. Näin ollen neljän viikon jälkeen parhaiden katselupäivien erotus on 220 000 katsojaa.
 
Yksittäisten lähetysten katsojamäärät eroavat toki selvästi, ja keskimääräiset katsojamäärät ovat kuitenkin laskeneet maltillisemmin.
 
Kaikki viikonpäivät mukaan luettuna BB:n katsojaluvut eivät ole samalla tavalla muuttuneet. Suurin muutos on tapahtunut Big Brother talk show'ssa, jossa keskimääräinen katsojamäärä on laskenut viime vuoden ensimmäisiin viikkoihin nähden 7,7 prosenttia 449 000:sta 414 000:een katsojaan.
 
Aloitusviikolla katsojia oli 461 000, viime sunnuntaina katsojia oli 399 000.
 
Aiempiin vuosiin nähden lasku on selvä, sillä vuonna 2009 talk show'lla oli ensimmäisen kuukauden aikana keskimäärin 558 000 katsojaa, vuonna 2010 489 000 katsojaa.
 
Talk show on neljän vuoden aikana menettänyt näin ollen yli 100 000 katsojaa.

Ota kantaa

Tunnusta! Katsotko Big Brotheria?

Myönnettäköön 11% En varmasti 67% Harvakseltaan, mutta luen kyllä BB-juttuja 22%
Ääniä yhteensä 37138

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. 6

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    9. 9

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    10. 10

      Heitä vastaan Saara Aalto kisaa X Factor -finaalissa – mukana voittajasuosikki ja poikabändi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    6. Näytä lisää