Senja

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB-talossa syntymässä kolmiodraama? "Oletkos menossa Tuijan apajille?"

big brother
Andten ja Tuijan tunteet ovat lämmenneet talossa, mutta myös Nimo halajaa poromiehen kainaloon.
Big Brother -talossa eletään jännittäviä aikoja.

Andte
ja Tuija ovat aiemmin lämmenneet toisilleen. Pusut ovat lennelleet ihastuneiden välillä tiheään.

Nyt apajille on kuitenkin tulossa Nimo, joka on myöntänyt olevansa kiinnostunut Andtesta. Nimo ja Andte ovat tällä hetkellä molemmat Kellarin puolella, kun taas Tuija on kaltereiden toisella puolelle Kartanossa.

Nimo onkin käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja flirttaillut Andten kanssa minkä on ehtinyt.

Ennen sunnuntain live-lähetystä Nimo valmistautui jo juontaja Mari Sainion esittämiin kysymyksiin.

MTV:n Big Brother -sivujen mukaan Jenna ennakoi juontaja-Marin tulevia kysymyksiä.

- Nimo, oletkos menossa Tuijan apajille? Jenna imitoi Maria.

Nimo suunnitteli jo valmista vastausta itselleen:

– No en mä tienny, että täällä on mitään, mitä Tuija omistaa, Nimo sanoi.

Illan lähetyksessä Sainio kyselikin Nimolta talon seksikkäintä miestä.

- Ei kai siitä ole kahta kysymystäkään, että se on Andte, Nimo sanoi Tuijan seuratessa tilannetta omalta puoleltaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    8. 8

      Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

    9. 9

      Keskustan varapuheenjohtaja Kulmuni Berner-uudistuksesta: ”Kyllä esitys muokkauksia olisi paljon tarvinnut”

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    4. 4

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. Näytä lisää