Selma

Big Brother

Valikko

Big Brother

BB-Jussi laverteli pitkät pätkät tuotannon salaisuuksia - sanktioita tuli

Big Brother -talon jättänyt Jussi julkaisi kesä.fi-sivustolla pitkän blogitekstin, jonka otsikoi nimellä Jussin BB-testamentti.
Kirjoituksessaan hän lavertelee huomattavan paljon BB-tuotannon sisäisiä asioita lähtien siitä, miten pääsi sisään taloon.

Hän oli saanut tietää muutaman kanssakilpailijansa erinäisten sattumusten kautta jo etukäteen ja kertonut siitä tuotannolle.

Jussi myös kertoo ilmoittautuneensa jo seuraavalle kaudelle, jonne kerättäisiin hänen mukaansa voittoa jääneet inhokit ja suosikit.

Iltalehden mukaan tuotanto hermostui Jussin paljastuksista ja perui tältä sähköpostitse esiintymisen BB Extrassa ja perjantain finaalilähetyksessä.

Tuottaja Mikko Räisäsellä on selkeä kanta Jussin kirjoitukseen.

- En ole suuttunut, kuten IL totesi. Kyseessä on kuitenkin salassapitosopimuksen rikkominen sen kummempiin yksityiskohtiin menemättä, Räisänen kommentoi IS:lle.

- Jussi tietää kyllä asian.

Jussi kirjoitti tulevasta BB-kaudesta, josta ei ole julkisesti puhuttu mitään.

- Luin siitä hämmästyneenä. Tuli itsellenikin yllätyksenä. En voi myöskään siihen ottaa mitään kantaa, Räisänen ihmettelee.

Big Brotherissa eletään finaaliviikkoa. Kulunut kausi on ollut aiempia rauhallisempi. Tuottaja kehuu asukkaita ja sanoo olevansa erittäin tyytyväinen kuluvan kauden castingiin.

- Pitkä rupeama on lähellä loppua. Enää vain jännittää, kuka kilpailun voittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Mark Selby löi Ronnie O’Sullivanin hurjassa snookerfinaalissa – ystävää kohdannut tragedia mursi mestarin kyyneliin

    10. 10

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. Näytä lisää