BB-talossa toiseksi selvinyttä Mikaelia on syytetty medialle kiukuttelusta eilisessä finaalilähetyksessä.
Kun he olivat siinä tuntui epäkohteliaalta kääntää heille selkänsä.
Mikael on sitä mieltä, ettei kukaan hullukaan lähde BB-taloon kuin rahapalkinnon toivossa, joten pettymys on vieläkin valtaisa, koska voitto oli niin täpärällä.
- Janica kuitenkin käyttää voittorahat paremmin kuin minä, sillä olisin vain ostanut niillä jotain kivaa ja hauskaa itselleni.
Mikael puhui yöllä kaksi tuntia ystävilleen ja kuunteli jonkun aikaa kaikessa rauhassa musiikkia. Annikan kanssa hän ei saanut yötä viettää, vaikka ikävöikin naista talossa kovasti.
- Haluan kertoa Annikalle joitakin asioita, mutten ole erikseen miettinyt mistä haluaisin puhua.
Kommentit
Kirjoita kommentti




