Kotikuntopyörä on eräs erikoisimpia Playstationin peliohjaimia.
Paatuneiden sohvaperunoiden suuren rakkauden eli pelikonsolin yhdistäminen liikuntaan on jo vanha, mutta monessa yhteydessä hauskaksi ja osin ihan kuntoiluksikin kelpaavaksi havaittu keksintö.Alan uusimpia tuulia on kotikuntopyörän ja Playstation 3:n yhdistävä Cyberbike2 –peli. Kokeilimme peliä ja lisävarusteena saatavaa peliohjainkuntopyörää koko perheen voimin.
Itse pelissä voi liikkua sekä maan pinnalla pyöräillen, että myös hieman innovatiivisemmin polkuhelikopterilla, vesitasolla ja kaivosvaunulla.
Ohjaimena on todellakin aika aidonnäköinen kuntopyörä, jota sekä poljetaan, että ohjataan tangosta kääntäen. Lisäksi penkissä on istumisen tunnistava anturi, joten ”hyppääminenkin” onnistuu takapuolta nostamalla.
Itse pelit ovat aikuiseen makuun melko lapsellisia tai kauniimmin sanottuna yksinkertaisia, mutta erikoinen ohjain tekee joka tapauksessa kokonaisuudesta silti hauskan. Hiki tulee pintaan kuin huomaamatta. Tämähän on loppujen lopuksi ihan kivaa!
Ehkä mielenkiinto säilyisi silti pidempään jos pelejä olisi enemmän? Onneksi yhteisöllisyyttä voi harrastaa verkkomoninpelissä. Se onkin hyvä juttu, sillä isokokoisia peliohjain-kuntopyöriä tuskin löytyy ihan joka kaverin pleikkaritaloudesta. Kuntoillakin voi – silloin edellä kipittää virtuaalinen valmentaja.
Niin siis se kuntopyörä – tai siis peliohjain. Sinänsä hintaansa nähden kohtuullisen jämäkän laitteen kimpussa pakertaminen on kenties asteen helpompaa kuin loskan keskellä maksulliselle kuntosalille käveleminen, mutta oikean kuntosalipyörän korvaajaksi Cyberbiken pyöräpeliohjaimesta ei ole: Säädöt loppuvat normaalikokoiselta aikuiselta kesken ja osa liitoksista heiluu rajussa menossa. Ruuveja pitää kiristellä kerran vuorokaudessa.
Kunnonkohotusta varten pyörän vastusta pystyy säätämään itse peleistä riippumatta, mutta säätö on aika avuton. Polkemisvastus on joko liian pieni tai epätasainen. Kalorimittarin näyttämä kulutettu energialukemakaan ei pidä paikkansa.
Ideana pelikonsolin ja pyörän yhdistelmä on mahtava, mutta toteutus jää valitettavasti lelun asteelle. Autuaaksi tekevästä teinien automattiliikuttajastakaan ei valitettavasti ole kyse. Liikunta pelinkin voimalla vaatii aina motivaatiota. Cyberbike2 on ihan yhtä helppo jättää pölyttymään kuin ne joululahjaksi saadut kahvakuulatkin.
Cyberbike 2 -pelin ja kuntopyörän paketti maksaa 229 euroa.
Kommentit
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Mies, oletko alle 182 senttia pitkä? Tämä koskee sinua! 17:42
1.
-
Nuorukainen syöksyi kuolemaan neljännestä kerroksesta Espoossa 16:13
2.
-
Tarja Halonen paljasti kissansa omapäisen tavan 18:35
3.
-
Omakotitaloon iskeytyi kivisade Espoossa - poliisi tutkii 17:22
4.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
5.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
6.
-
Ilkka Kanervalta vaisu kommentti Elina Kiikon suhdehuhuista 18:17
7.
-
"Vain yksi sadasta jää henkiin" - humalainen putosi 15. kerroksesta kadulle 18:03
8.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
9.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
10.
-
Palomies loukkaantui suurpalon sammutuksessa: "Vain seinät jäivät pystyyn" 17:11
11.
-
Kysy seksistä: Miksi tulen nopeasti? 17:30
12.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
13.
-
Tällä hinnalla Ässät löisi Suomen mestarinsa lihoiksi 17:11
14.
-
Älä maksa törkyhintoja! Ota nämä 6 asiaa huomioon, kun ostat lentoja 18:08
15.
-
Suomalaissivusto: Räikkönen neuvottelee siirrosta Red Bullille 12:11
16.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
17.
-
Yli kuukausi sitten kadonnut Rosa nähty Vantaalla 16:08
18.
-
Brittimies häpeää yhä nuoruudentyötään -askarteli paperista härskin muodon 17:54
19.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
20.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
1.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
2.
-
Teinivaimo otti DD-kupit - äiti ylistää uusia rintoja! 18.6. 19:19
3.
-
Karhu vai koira? Katso kuvat ennen ja jälkeen "parturin" 08:08
4.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
5.
-
Näin Elina Kiikko kommentoi suhdehuhuja 10:21
6.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
7.
-
Kuolemantuomion saanut koulutyttö vapautettiin 28 vuoden jälkeen 18.6. 23:30
8.
-
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi 18.6. 16:13
9.
-
Tällainen on Madeleinen ja Chrisin avioehto 10:12
10.
-
Oletko lapseton ja alle 35-vuotias? YLE: Tälle leirintäalueelle ei mitään asiaa juhannuksena 07:30
11.
-
Käsittämätön eläinrääkkäys Raisiossa - laittoivat vielä videon Youtubeen 10:23
12.
-
Kylie Minoguen läpinäkyvä pyjama-asu hämmentää - katso kuva! 13:51
13.
-
12 tunnin lento ilman vettä ja ruokaa - Norwegian pahoittelee alkuvaikeuksia 18.6. 21:55
14.
-
Suomalaiskiekkoilija raivostutti KHL-fanit - heitti saamansa palkinnon roskiin 10:05
15.
-
Maija Vilkkumaa myy idyllisen puutalonsa - Näin paljon se maksaa 18.6. 15:48
16.
-
Jimmy Hoffa haudattiin elävältä? "Löisin miljoonasta vetoa" 18.6. 21:05
17.
-
Kalamiesten haaviin tarttui miljoonien kokaiinilasti - salakoodi "00" 18.6. 17:24
18.
-
Popdiiva Mariah Carey vietti rantapäivää pikku bikineissä 18.6. 14:53
19.
-
Tässä on huomisen pahin paikka autoilijalle – katso ruuhkaennusteet 15:49
20.
-
Juhannuksen säästä voi tulla poikkeuksellinen - näin käy kerran vuosikymmenessä 16.6. 12:34
1.
-
Ei enää ininää! Karkota hyttyset tällä kotikonstilla täysin ilman myrkkyjä 16.6. 7:09
2.
-
Pysäyttävät luvut Suomesta: Täällä asuu eniten maksuhäiriöisiä 17.6. 10:19
3.
-
Nyt käy ovi Alkossa: ”Kyykkyviini” on juhannuksen hitti 18.6. 14:24
4.
-
Kokemuksia ilmalämpöpumpuista: "Miettikää tarkoin ennen kuin annatte naapurillenne luvan" 15.6. 15:23
5.
-
Näin poliisi ampuu miestä Länsisatamassa - katso uusi dramaattinen video! 16.6. 18:23
6.
-
Ilmiö tuli Suomeen: Murtovarkailla uusi tietolähde 17.6. 12:54
7.
-
Tätäkö autokauppiaat todella harrastavat? Kyseenalaisella sovelluksella voi huijata myös kaveria 14.6. 11:28
8.
-
Uimareita varoitetaan aivoja syövästä ameebasta: "Käyttäkää nenänipistimiä" 18.6. 17:39
9.
-
11-vuotiaasta pojasta tuli isä - taustalla karu tarina 15.6. 8:19
10.
-
Nyt menee jo yli-imelän rajalle: Onko tässä tv-häiden historian rakastunein pari? 18.6. 10:44
11.
-
Mies yritti selvitä tilanteesta grillilihalla – karhu raivostui ja raateli 17.6. 23:21
12.
-
Silminnäkijä järkyttyi: "Ampuja painoi piipun naisen otsaan" 15.6. 22:11
13.
-
Emilia Pikkaraisen peppukuva pääsi t-paitaan 12.6. 20:58
14.
-
Yle: Hyttyset levittävät nyt jänisruttoa - tällainen purema paljastaa taudin 14.6. 8:52
15.
-
Kauniit ja Rohkeat -tähden hurja muodonmuutos povipommiksi! 07:16
16.
-
Länsisataman ampuminen: Poika näki vierestä äitinsä murhan 15.6. 20:08
17.
-
Uskomatonta onnea: Mies nousi omin jaloin tästä tuhoutuneesta Mersusta 17.6. 14:16
18.
-
Kaksi kuoli ammuskelussa Helsingin Länsisatamassa 15.6. 16:48
19.
-
Törkytähti laihtui lähes tunnistamattomaksi - kiistää vaarallisen dieetin 13.6. 15:27
20.

Ehtiikö ennen Nokiaa? LG lupaa taipuisan kännykän jouluksi
Näin virusturva poistetaan tietokoneelta – pistoolilla
Google-lasit huolestuttavat: Kuka näkee salavideot?
IS Supersää nyt myös iPhonelle!
Yle: Muistatko USA:n koston 90-luvulla? Koko Suomen nettiyhteys katkaistiin viikoksi
Kuluttajakeskus varoittaa Facebookin näytepakkaustarjouksista
Aamulehti: Nokian Lumia-puhelimissa ylikuumentumisvaara?
Liian hyvää ollakseen totta? Puhelut EU:ssa samanhintaiseksi kuin kotimaassa
AP: Unohda Prism - USA:lla onkin vielä suurempi salaisuus
Lumia-vuodon maagiset numerot paljastavat: Lopultakin hirviökamera
TeliaSonera sai uuden toimitusjohtajan
Facebookin Zuckerberg puolustautui raivostuneita sijoittajia vastaan
Hämmentävä senssi-ilmoitus leviää Facebookissa: "Mitä tässä nyt yritetään tarjota?"
Tuleeko nettiäänestys Suomen vaaleihin? Ministeriö aloitti valmistelun
Twitter tappelee valtion verkkourkintaa vastaan – mutta kuinka kauan?
Spielberg povaa elokuvateattereiden kuolemaa
IS kokeili: Tältä tuntuu Nokian "uusi Toivo" Asha 501




