Yhteisöpalvelut kuten Facebook ovat aiheuttaneet pysyviä välirikkoja jopa viidesosalle nuorista ja 15 prosentille aikuista paljastaa tuore tutkimus.
Facebook-kommenttien aiheuttamista tappeluista, perheongelmista ja jopa tapoista on viime aikoina ollut useita yksittäisiä uutisia, mutta RiippumattomanPew-tutkimuskeskuksen selvitys osoittaa, että yhteisöpalveluissa esitetyt kommentit voivat yleisemminkin aiheuttaa ikäviä seurauksia.
Varsinkin nuorilla käyttäjillä on yhteisöpalveluissa ikävämpiä kokemuksia kuin aikuisilla.
Tutkimuksen mukaan 22 prosenttia nuorista ja 15 prosenttia aikuisista yhteisösivustojen käyttäjistä kertoi, että he olivat katkaisseet välinsä johonkin ystäväänsä jonkin yhteisösivustoilla ilmenneen tapahtuman vuoksi
Aikuisista 12 prosenttia ja 25 prosenttia teini-ikäisistä nuorista totesi, että yhteisösivustoilla alkaneet erimielisyydet olivat aiheuttaneet riitaa myös kasvokkain tavatessa.
Kolme prosenttia aikuisista ja kahdeksan prosenttia nuorista sanoi joutuneensa tappeluun jonkin verkkoyhteisössä syttyneen riidan takia.
Aikuisista 11 prosenttia sanoi yhteisösivustojen aiheuttaneen ongelmia heidän perheelleen. Nuorista 13 prosenttia kertoi yhteisösivustojen aiheuttaneen ongelmia vanhempiensa kanssa.
Kolme prosenttia aikuisista kertoi yhteisösivustojen aiheuttaneen heille ongelmia töissä.
Facebook- ja muut yhteisöpalvelut koetaan kuitenkin useimmin myönteisinä asioina. Aikuisista 68 sanoi kokeneensa yhteisösivuistoilla jotain sellaista, joka sai heidät tyytyväisemmiksi itseensä. Nuorista tätä mieltä oli 65 prosenttia.
Aikuisista 85 prosenttia arvioi, että ihmiset ovat yhteisöpalveluissa enimmäkseen kilttejä. Nuorista 69 prosenttia oli samaa mieltä, sen sijaan 20 prosentin mielestä ihmiset ovat yhteisöpalveluissa enimmäkseen epäystävällisiä.
Pew-tutkimuslaitoksen mukaan aikuiset saattavat havaita epäystävällistä käytöstä, mutta nuoria todennäköisemmin he eivät ota siihen kantaa tai jättävät sen huomiotta.
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
1.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
2.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
3.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
4.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
5.
-
Ruorijuoppo upotti 7-metrisen veneensä Heinolassa 25.5. 23:24
6.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
7.
-
Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää 25.5. 22:11
8.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
9.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
10.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
11.
-
Bayernin pitkä odotus päättyi! Robben laukoi upean ratkaisun 25.5. 23:49
12.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
13.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
14.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 25.5. 12:34
15.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 25.5. 13:40
16.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 25.5. 15:04
17.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 25.5. 16:08
18.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
19.
-
Räikkönen jälleen oma itsensä: "Se on mikä se on" 25.5. 18:36
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
2.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 25.5. 9:35
4.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
5.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
6.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
7.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
8.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 25.5. 20:40
9.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
11.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
12.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
13.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 25.5. 7:03
14.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
15.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
16.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
17.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
18.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 25.5. 6:44
19.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Vanha Apple-tietokone voi tänään olla puolen miljoonan arvoinen
Näyttelijättären sähköposti kaapattiin - lähetettiin hurjia rahapyyntöjä
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle
Apple-huhut kiihtyvät: iPhone 5S ja halpa-iPhone saavat värikuoret
Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä
Pitäisikö pelätä? Siemenet eivät itäneet langattoman verkon tukiaseman vieressä
MTV tuo kolme tv-kanavaansa nettiin katsottavaksi – yksityiskohdat vielä salaisia
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta




