Taasko pitää vaihtaa telkkari? "Liian nopea muutos"

Julkaistu: 23.5.2012 16:35

Ministerin mukaan ketään "ei pakoteta ostamaan uutta tekniikkaa".

Pääosa televisiolähetyksistä tulee viiden vuoden päästä teräväpiirtona, jos viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) luonnos sähköisen median viestintäpoliittiseksi ohjelmaksi hyväksytään.

Nykyisilläkin digitelevisioilla pystyisi kuitenkin katsomaan noin seitsemää televisiokanavaa vuoteen 2026, sillä osa kanavista lähetettäisiin sekä nykytekniikalla että teräväpiirtona vuodesta 2017 alkaen.

– Ketään ei pakoteta ostamaan uutta tekniikkaa. Emme lähetä mummuja ja pappoja ostamaan uutta televisiota kaupasta, Kiuru lupaa.

Nykytekniikalla näkyviä kanavia olisivat Yleisradion kanavat ja muutaman kaupallisen televisiotoimijan pääkanavat, eli todennäköisesti esimerkiksi MTV3 ja Nelonen ja Fox.

Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Anu Nissinen pitää muutosta liian nopeana.

– Pitää olla riittävästi uudella teknologialla varustettuja televisioita ja digibokseja kotitalouksissa ennen kuin voidaan luopua näin laajasti vapaasti katsottavista kanavista. Todennäköisesti aika suurelle osalle kansalaista jäisi kohtuullisen suppea valikoima vapaasti katsottavia kanavia, Nissinen sanoo.

Nykyään vapaasti vastaanotettavia ja maksuttomia valtakunnallisia televisiokanavia on kolmetoista.

MTV Median toimitusjohtajan Pekka Karhuvaaran mielestä televisio- ja radioala pystyy kehittymään pitkäjänteisesti linjauksen kanssa. Hän olisi kuitenkin toivonut, että teräväpiirtolähetyksiin olisi siirrytty kokonaan aikaisemmin kuin 2026.

Lisää kotimaista tuotantoa



Luonnos lisäisi kotimaista ohjelmatarjontaa. Yleisen edun televisiokanavia, eli kaupallisia pääkanavia, velvoitettaisiin varaamaan riippumattomien tuotantoyhtiöiden ohjelmille 18 prosenttia lähetysajastaan tai ohjelmistobudjetistaan. Nykyinen minimivaatimus on 15 prosenttia.

Nissisen mielestä vaatimukset ovat turhia.

– Toimimme katsojamieltymysten mukaan. Viime aikoina kotimaisen ohjelmiston suosio on ollut suhteellisesti kasvussa, Nissinen sanoo.

Lisäksi luonnos lupailee kevennyksiä sekä radion että television ohjelmistolupien myöntämiseen.

Valtioneuvosto tekisi vain viestintäpoliittisesti merkittävät lupapäätökset. Pääosa jäisi Viestintävirastolle.

Luonnos lähtee nyt lausuntokierrokselle. Ohjelma on tarkoitus hyväksyä ensi syksynä.
Lue lisää aiheesta: Puheenaiheet

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat


Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.

Tuoreimmat