Facebookissa voit pitää yhteyttä ystäviisi. Kannattaa kuitenkin valita, keitä ystävikseen päästää.
Kaikkia ei kuitenkaan kannata hankkia Facebook-ystävikseen, ellei nimenomaan halua julkisuutta.
Harkitsemattomat tai vain todellisille ystäville tarkoitetut päivitykset saattavat levitä yllättävän laajalle ja aiheuttaa ongelmia. Esimerkiksi Australiassa 17-vuotiaan Facebookissa julkaisema valokuva rahakasasta houkutteli naamioituja ryöstäjiä äidin kotiin.
The Huffington Post -verkkolehti on julkaissut listan viidestä tyypistä, joita ei kannata päästää ystävikseen Facebookissa.
1. Tuntemattomat. Yllättävää kyllä, viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan noin viidesosa Facebookin käyttäjistä oli valmis hyväksymään täysin tuntemattoman henkilön Facebook-ystäväkseen. Jos jostain syystä kuitenkin haluaa kerätä suuren Facebook-ystäväpiirin, kannattaa rajoittaa palvelun yksityisyysasetuksista, mitä tietojasi nämä tuntemattomat ystävät sinusta saavat lukea. Lisäksi Facebook-sivulleen voi lisätä Tilaa-näppäimen, jonka valitsemalla muut voivat seurata julkisia päivityksiäsi, eikä sinun tarvitse päästää heitä ystäviksesi.
2. Kaikkien kaverit. Ei kannata myöskään päästää Facebook-kaveripiiriinsä ihmisiä, jotka haluavat lisätä kaikki ystävikseen. Heidän kauttaan myös omat tietosi saattavat olla tuntemattomien nähtävissä, varsinkin jos yksityisyysasetuksissa sallit myös Kavereidesi kaverien nähdä omat päivityksesi.
3. Kumppanisi entiset. Poika- tai tyttökaverin, vaimon tai aviomiehen exien tunteminen voi johtaa outoihin tunteisiin ja tilanteisiin. Et välttämättä halua heidän seuraavan elämääsi kumppanisi kanssa. Jos taas olet epäluuloinen, sinusta voi kuoriutua kumppanisi exiä kyttäävä verkkovakoilija.
4. Pomosi. Kaikille sattuu virheitä, mutta jos esimiehesi saa tietää niistä, voit saada potkut. Käytöksesi seuraaminen saattaa olla jopa syy, miksi esimiehesi haluaa Facebook-"ystäväksesi". Vuonna 2010 tehdyn kyselyn mukaan 55 prosenttia yhdysvaltalaisista piti vastuuttomana olla Facebook-ystävä pomonsa kanssa.
5. Mainostajat. Roskapostia ja mainoksia tulvii muutenkin liikaa, miksi pahentaa ongelmaa ottamalla Facebook-kavereikseen ihmisiä, jotka käyttävät sitä vain itsensä tai edustamiensa tuotteiden markkinointiin?
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
1.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
2.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
3.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
4.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
5.
-
Räikkönen jälleen oma itsensä: "Se on mikä se on" 18:36
6.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
7.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
8.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
9.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
10.
-
Rosberg paalulle Monacossa - Räikköselle viides lähtöruutu 16:10
11.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
12.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
13.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
14.
-
IS kokeili: Tältä tuntuu istua uuden ministeriauton takapenkillä! 13:40
15.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 09:55
16.
-
Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta 18:03
17.
-
Saksalaisfanit pistivät tappeluksi - katso kuva- ja videolinkki 18:21
18.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
19.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
20.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
1.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
2.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
3.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
4.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
5.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
6.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
7.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
8.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
9.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
10.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
11.
-
Taisteleva metso piinaa puolustusvoimia – "Ruuti on aina kuivaa" 24.5. 18:49
12.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
13.
-
Ihmisiä sairaalaan Kehä III:n autokaaoksesta 24.5. 18:42
14.
-
Poliisi epäilee: Mies sieppasi ja raiskasi 11-vuotiaan tytön 24.5. 14:13
15.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
16.
-
Tämä näky lentokoneen ikkunasta säikäytti - katso matkustajan video hätälaskusta 24.5. 15:21
17.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
18.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
19.
-
Uskoisitko ikinä malli Christie Brinkleyn ikää? 24.5. 13:10
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
19.

Vanha Apple-tietokone voi tänään olla puolen miljoonan arvoinen
Näyttelijättären sähköposti kaapattiin - lähetettiin hurjia rahapyyntöjä
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle
Apple-huhut kiihtyvät: iPhone 5S ja halpa-iPhone saavat värikuoret
Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä
Pitäisikö pelätä? Siemenet eivät itäneet langattoman verkon tukiaseman vieressä
MTV tuo kolme tv-kanavaansa nettiin katsottavaksi – yksityiskohdat vielä salaisia
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta




