Ajatuksia lukeva robo-opettaja estää oppilaiden valveunet

Julkaistu: 30.5.2012 16:54

Yhdysvalloissa on testattu opettajarobottia, joka osaa palauttaa oppilaiden huomion, kun näiden ajatukset alkavat harhailla. Tutkimuksella voi olla merkittäviä vaikutuksia opetukseen tulevaisuudessa.

Yhdysvalloissa Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkijat ovat tutkineet uutta keinoa parantaa opiskelijoiden tuloksia robotin avulla.

Hyvät opettajat osaavat pitää oppilaiden mielenkiintoa yllä esimerkiksi vaihtelemalla äänensä korkeutta tai voimakkuutta , elehtimällä tai muuten kiinnittämällä yleisönsä huomion.

Tutkijat ohjelmoivat japanilaisen Wakamaru-robotin kertomaan oppilaalle ensin tarinan itämaisista horoskooppimerkeistä. Samalla tutkijat mittasivat oppilaan aivosähkökäyrästä tämän normaalia vireyden tasoa.

Tämän jälkeen robotti kertoi oppilaalle vanhan japanilaisen sadun, jota oppilas oli tuskin kuullut aiemmin. Tällä kerralla robotti seurasi automaattisesti oppilaansa aivosähkökäyrää, ja korotti ääntään tai elehti käsillään, kun mittarit paljastivat oppilaan lipsuvan päiväunelmoinnin puolelle.

Vertailun vuoksi robotti kertoi osalle testatuista oppilaista saman tarinan ilman eleitä ja äänenmuutoksia, tai käyttämällä näitä satunnanvaraisesti.

Tutkijoiden mukaan ne oppilaat, joiden haaveilun robotti keskeytti  aivosähkökäyrän perusteella oikealla hetkellä, muistivat jälkikäteen tarinan paremmin kuin vertailuryhmä, kertoo New Scientist -verkkosivusto.

Tuloksella voi olla merkittäviä vaikutuksia koulutuksen alalla, arvioi Stanfordin yliopiston tekoälytutkimuksen johtaja Andrew Ng.

Kommentit

TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat


Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.

Tuoreimmat