Ilmaisella rahalla markkinoivasta Kolikkopelit.com -pelisivustosta on lähes mahdotonta saada edes omiaan takaisin.
Hieman erikoista oli, että samanlaisia kirjeitä saapui kaksi, ja Facebookin perusteella niitä oli saanut myös moni muu. Myös äitini soitteli ja kertoi saaneensa samansävyisen kirjeen.
Anonyymejä hyväntekijöitä on mitä ilmeisimmin liikkeellä viljalti, tai sitten joku yksittäinen lahjoittaja on halunnut jakaa pelirahaa jokaiselle veljenkaimankumminpojalle.
Pahat kielet väittivät kyseessä olevan vain härskin markkinointikampanjan, mutta oli niin tai näin, lahjahevosen suuvärkkiä ei parane tarkemmin tutkia.
Joten eikun pelaamaan!
Kirjeessä oleva lahjakoodi syötetään sivustolla oikeaan paikkaan, minkä jälkeen saitti vaatii tekemään käyttäjätunnuksen. Osa tiedoista on jo koodinannon jälkeen esitäytetty oikein, ainoastaan syntymäaika pitää kertoa manuaalisesti.
Käyttäjätunnuksen ja salasanan keksimisen jälkeen homma on sillä selvä ja pelitilillä 15 euroa! Ja kehtaavat vielä väittää että ilmaista lounasta ei muka olisi olemassa!
Rahankiilto silmissä ei suinkaan himmene, kun sivusto vielä lupaa LISÄÄ ilmaista rahaa! Jos siirtäisin omalta pankkitililtä euroja pelattavaksi, tuplaisi sivusto omat sijoitukseni sataseen asti.
Päätän siirtää 25 euroa, joka käden käänteessä muuttuu viideksikympiksi. Jopa tällaisen satunnaispelaajan onnella luulisi 65 euron pelikassasta jäävän yhden illan pelipuhteina muutama lantti voittoa taskunpohjalle.
Kolikkopelit.com tarjoaa pelattavaksi laajan kirjon erilaisia rahapelejä. Tarjolla on monenlaista voittomahdollisuutta, klassisia kasinopelejä Blackjackin, pokereiden ja ruletin muodossa sekä vino pino erilaisia kolikkopelimuunnelmia.
Klassiseen rulettiin on vuosisatojen kuluessa kehitelty jos jonkinlaista järjestelmää, joilla pelaajan pitäisi varmasti jäädä voitolle. Rahamiehenä päätän aloittaa suoraan vitosella, ja muutaman pyörityksen jälkeen olenkin jo reippaasti voitolla.
Tässä vaiheessa iskee kitsauden peikko, ja päätän kotiuttaa voittamani eurot.
Hämmennys on suuri, kun sivuston nostotoiminto ilmoittaa, että voin nostaa rahaa pankkitililleni tasan 0 euroa.
Tiukat kierrätysehdot vievät rahat
Hetken äimistelyn jälkeen silmät osuvat termiin "kierrätysehdot". Rahaa ei voi saitilta nostaa, elleivät nämä myyttiset kierrätysehdot täyty. Taloudesta löytyy kyllä biojäte-, metalli-, lasi-, pahvi-, ja sekajäteroskikset, mutta tämä ei vielä kolikkopeleille riitä.
Tarkempi tutkiminen saitin sisältöön paljastaa kierrätysehdot kovin mielenkiintoiseksi. Ensinnäkin pelkällä lahjarahalla pelaaminen ei riitä, vaan sivustolle on siirrettävä vähintään viisi euroa omaa pelirahaa.
Toisekseen raha on kierrätettävä sivuston eri peleissä 40 kertaa. Mikäli 15 euron lahjakortin lisäksi on saitille lisännyt viiden euron edestä omia rahoja, on 20 euron yhteissummalla voitettava ja pelattava yhteensä 800 euron edestä, ennen kuin voittoja voi kotiuttaa.
Lisäksi osa peleistä kerryttää kierrätysvaatimusta kertoimella. Joissakin peleissä pelattua euroa kohti kertyy kierrätysta vain 33 sentin edestä ja toisissa peleissä (kuten ruletissa) kerroin on niinkin huima kuin 0,02. Rulettia pitäisi siis veivata 20 euron alkupääomalla 40000 euron edestä saadakseen systeemistä ulos ensimmäistäkään euroa.
Homma alkaa maistua sumutukselta, jotan päätän vetäistä sivulle lataamani 25 euroa takaisin.
Seuraavaksi käy ilmi, että edes omia rahojaan ei sivustolta saa takaisin. Sivuston usein kysytyissä kysymyksissä on toki kerrottu avoimesti, että rahojaan ei takaisin saa:
- Sain teiltä bonuksen, talletin sen jälkeen myös omaa rahaa ja ryhdyin pelaamaan. Miksi pelitililläni on nyt kuitenkin vain bonusrahaa?
- Panostat aina ensin omalla rahallasi ja vasta sitten bonusrahalla. Kaikki voitot kirjataan kuitenkin bonusrahaksi, kunnes bonuksen kierrätysvaatimus on täyttynyt. Jotta voit kotiuttaa mahdollisia voittoja tai rahaa, on bonusrahaehtojen ensin täytyttävä. Tämä sääntö on kampanjoiden väärinkäytösten estämiseksi ja on täysin normaali käytäntö.
Tässä vaiheessa saitin toiminta alkaa tympiä, joten mieleen vierähtää ajatus puhelusta kuluttajavirastoon. Viraston sivuilta löytyykin aiheesta tylyä kieltä puhuva tiedote.
Kolikkopelit.com-haku Googlella tuottaa kirjavia tuloksia. Anonyymit ystävät ovat lähetelleet Virosta kirjeitä laajamittaisesti ympäri Suomea. Muutama nettikirjoittaja kertoo jopa jotain voittaneensa, ja saaneensa voitot peräti tilille asti lähetettyään sivuston ylläpidolle skannatun henkilöllisyystodistuksen.
Kehotamme kuitenkin lukijoita miettimään josko Costa Ricaan rekisteröidyn, suomalaisia laittomuuksiin houkuttelevan kasinon päätarkoitus on lahjoittaa ilmaista rahaa kylmään pohjolaan, vai onko tämänkaltainen lahjahevonen sittenkin troijalaista laatua?
Lisää MBNetistä:
Netin vaihtoehdot urheilun katsomiselle telkkarista
Pyöräiljän älypuhelinohjelmat ja teknopolkimet
Asus esitteli henkilökohtaisen pikkupilvipalvelimen
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
1.
-
Rax Buffet hylkäsi pizza-sanan - "Karppaajat isoja mielipidevaikuttajia" 20:19
2.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 17:48
3.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 19:08
4.
-
Perheenäidistä tuli Lontoon sankari - päätyi kasvokkain teloittajien kanssa 19:44
5.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
6.
-
Kysy seksistä: Voimakkaat aamuerektiot häiritsevät 19:14
7.
-
Räikkönen: En käytä Facebookia ja haluaisin heittää puhelimeni pois 18:51
8.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 16:19
9.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 20:33
10.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 15:33
11.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
12.
-
Poliisi varoittaa: Kesä villitsee ulkomaalaiset rikoskoplat - Älä jätä edes tuuletusikkunaa auki! 18:40
13.
-
HJK hävisi taas kotonaan - Muuris-huudot raikuvat jo! 20:22
14.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
15.
-
Ruotsin mellakoiden toinen pääepäilty on suomalainen 16:32
16.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
17.
-
Onko hän Suomen vahvin urheilija? 16:29
18.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 14:36
19.
-
Suunnistuksen maailmanmestari törmäsi karhuun Vuokatissa - "Luulin kuolevani" 19:29
20.
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 08:39
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 13:36
2.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 13:07
4.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 16:21
5.
-
Muistatko vielä tämän? Räikkönen korkkasi oluen kesken kilpailun 11:51
6.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
7.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 14:13
8.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
9.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
10.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 14:45
11.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 09:14
12.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 10:33
13.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
14.
-
Tästä Tukholman mellakat räjähtivät: Mies ammuttiin suomalaisen vaimon silmien edessä 10:16
15.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 12:30
16.
-
Kuudesluokkalainen poika puukotti tyttöä koulussa 09:16
17.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 15:33
18.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 13:14
19.
-
Tämän takia Hector jäi pois Vain elämää -sarjasta 10:06
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
3.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
4.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
5.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä
Pitäisikö pelätä? Siemenet eivät itäneet langattoman verkon tukiaseman vieressä
MTV tuo kolme tv-kanavaansa nettiin katsottavaksi – yksityiskohdat vielä salaisia
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta
Pelottava hyökkäysmenetelmä: Musiikki voi herättää älypuhelimessa uinuvan haittaohjelman
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko"
"Pelkään henkeni puolesta" – Pirate Bay -pomo oikeuteen Nordean hakkeroinnista
Nokian uusi Lumia sai hyvän startin USA:ssa – hintoja polkemalla




