Työvälineiden tulee olla kunnossa. Valtavat läppärien valikoimat eivät ainakaan helpota omiin tarpeisiin soveltuvan kannettavan tietokoneen löytämistä. Muutamalla peruskysymyksellä pääsee jo pitkälle.
Myös budjetteja ja käyttötarkoituksia on melkein yhtä monta kuin ihmisiäkin. Uusien ja vanhojen mallien myöstä valinnanvaraa riittää liki kiusaksi asti. Mikä on se oikea?
Ne tärkeät kysymykset (lyhyt oppimäärä)
1. Näyttö
Tarkkuuksissa on eroja. Sama pätee katselukulmien laajuuteen, värien toistoon ja taustavalon kirkkaussäätöihin. Muista, että paras tapa vertailla erilaisia näyttöjä on omin silmin katseleminen.
2. Akkukesto
Opiskelijalle käyttöaika ilman lisävirtaa on erityisen oleellinen, koska laitetta käytetään usein vaihtuvissa ympäristöissä pitkin päivää. Valmistajan akkukestolupauksiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella. Ne ovat usein optimistisia.
3. Massamuisti
Eniten kannettavalla saavutettavaan suorituskykyyn vaikuttaa useimmissa tapauksissa massamuisti. Vaihtoehtoja on kolme: perinteinen pyörivä kiintolevy, flash-muistista koostuva ssd-levy tai näiden yhdistelmä eli kiintolevyn ja jonkin verran flash-muistia sisältävä hybridiasema. Nopeuksissa ja hinnoissa on merkittäviäkin eroja.
4. Liitännät ja varusteet
Liitäntöjen tarve riippuu käyttäjästä. Esimerkiksi sisäänrakennettu optinen asema ja esitysprojektoreissa yleisesti käytetty vga-liitäntä ovat katoavia ominaisuuksia. Mikäli esimerkiksi dvd-leffojen katselu matkoilla tai vanhojen pelien asentaminen uudelle koneelle kiinnostaa, kannattaa tämä ottaa huomioon konetta valittaessa.
5. Näytönohjain
Innokkaalle pelaajalle näytönohjain on tietokoneen tärkein yksittäinen komponentti, sillä se määrittää ensisijaisesti monimutkaisen grafiikan pyörittämisessä saavutettavan ruudunpäivitysnopeuden eli käytännössä pelien sulavan pyörimisen. Piirien keskinäisen suorituskyvyn vertailu on äärimmäisen hankalaa. Ne myydään aina osana valmista kokoonpanoa, jossa myös muut komponentit vaikuttavat myös suorituskykyyn.
Pidempi oppimäärä seuraa heinäkuun lopulla ilmestyvässä MikroBitti 7/2012:ssa. Käymme läpi uusien läppärien tekniikan, kerromme markkinoilla olevasta tarjonnasta sekä esittelemme esimerkkilaitteita jokaisesta hintaluokasta.
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 22.5. 23:58
1.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
2.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
3.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
4.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
5.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
6.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 22.5. 20:20
7.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
8.
-
Ferguson jr. neuvotteli isälleen 100 000 punnan päiväpalkan 00:24
9.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
10.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22.5. 22:37
11.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
12.
-
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin 22.5. 20:55
13.
-
Rytmihäiriöt olivat liikaa - maajoukkuehiihtäjän ura ohi 22.5. 21:45
14.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
15.
-
IS seuraa mellakoita Ruotsissa: "Allianssi on leikannut liikaa" 22.5. 20:26
16.
-
Syy poissaoloon selvisi, Kenian tähtinaiset raskaana 00:01
17.
-
Brad Pitt: "Tein itselleni paljon vahinkoa huumeiden kanssa" 22.5. 22:50
18.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
19.
-
Näin alkoi M. A. Nummisen ja Pedro Hietasen taival - jo 36 vuotta tiiminä ilman riitaa 22.5. 20:40
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
8.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
10.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
11.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 22.5. 6:02
13.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
14.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
15.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
16.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 22.5. 8:54
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 22.5. 7:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
18.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
19.

Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta
Pelottava hyökkäysmenetelmä: Musiikki voi herättää älypuhelimessa uinuvan haittaohjelman
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko"
"Pelkään henkeni puolesta" – Pirate Bay -pomo oikeuteen Nordean hakkeroinnista
Nokian uusi Lumia sai hyvän startin USA:ssa – hintoja polkemalla
Facebook täyttyy haamutileistä – koiria, firmoja ja brändejä
Miksi en ole kahdessa vuodessa pystynyt ostamaan digiboksia




