Emeritusprofessori Veikko Leivo on katsonut pöyristyneenä Nokian tilannetta ja uusia irtisanomisia.
- Suomalaisten on herättävä! Nyt Suomen valtion olisi järkevä ostaa Nokiasta niin paljon, että enemmistö tulee suomalaisten käsiin. Hinta on halpa, Leivo sanoo.
- Kun näin on, sen jälkeen järjestetään uusi yhtiökokous, uusi hallitus, ja Stephen Elop sekä vanha hallitus pois, Helsingin kauppakorkeakoulussa liiketaloustieteen professorina työskennellyt Leivo visioi.
Hänen mielestään Nokian ensimmäinen askel on Microsoftista erottautuminen.
- Ensin Microsoftista tullut uusi toimitusjohtaja Elop tuomitsi Nokian pitkään käyttämän käyttöjärjestelmän. Myynti laski. Ei tässä ole tuotannosta kyse, vaan tässä on kyse markkinoinnista, ja nyt Microsoft sotkee tämän.
- Täytyy päästä Microsoftista irti! Maapallolla kaikki operaattorit, jotka puhelimia keskeisesti myyvät, ovat Skypen ostanutta Microsoftia vastaan, koska Microsoft kuristaa operaattoreiden myyntituloja. Tällöin he ovat myös Nokiaa vastaan. Homma vaan ei voi pelata siten.
Professorin ja tekniikan tohtorin mukaan henkilöstön potkiminen ulos on väärä liike.
- Kyse on suurista ihmismääristä Suomessa. Nytkin 75 prosenttia irtisanotuista on diplomi-insinöörejä. Mikä koulutusmäärä, mikä tietotaito siellä on!
- Sitä täytyy käyttää hyväksi mahdollisimman nopeasti omalla alalla.
Jos mikään ei muutu, tulevaisuus Leivon mukaan on synkkä.
- Sen kun vaan irtisanomiset jatkuvat. Suomi ajetaan ulos. Meidän täytyy pyrkiä vastustamaan tätä ja herätä.
Nokian surkea tilanne koskettaa myös muitakin.
- Tässä on pienyritysten asiasta myöskin kyse. Nokialla on valtava määrä alihankkijoita eli pk-yrityksiä. Sadat pienyritykset kuihtuvat pois, ja jää ihmisiä työttömiksi, jos me emme toimi.
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
1.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
2.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
3.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
4.
-
Jälleen raaka isku sotilaan kimppuun keskellä päivää 25.5. 22:11
5.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
6.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
7.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
8.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
9.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
10.
-
Ruorijuoppo upotti 7-metrisen veneensä Heinolassa 25.5. 23:24
11.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 25.5. 15:04
12.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
13.
-
Bayernin pitkä odotus päättyi! Robben laukoi upean ratkaisun 25.5. 23:49
14.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
15.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
16.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
17.
-
Ässien kausi sai täydellisen päätöksen 25.5. 21:41
18.
-
Kanada kielsi taklaamisen pikkujunnuilta 25.5. 20:31
19.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
2.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 25.5. 9:35
4.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
5.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
6.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
7.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
8.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 25.5. 20:40
9.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
10.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
11.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 25.5. 20:53
12.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
13.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 25.5. 7:03
14.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
15.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
16.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
17.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
18.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 25.5. 6:44
19.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Vanha Apple-tietokone voi tänään olla puolen miljoonan arvoinen
Näyttelijättären sähköposti kaapattiin - lähetettiin hurjia rahapyyntöjä
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle
Apple-huhut kiihtyvät: iPhone 5S ja halpa-iPhone saavat värikuoret
Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä
Pitäisikö pelätä? Siemenet eivät itäneet langattoman verkon tukiaseman vieressä
MTV tuo kolme tv-kanavaansa nettiin katsottavaksi – yksityiskohdat vielä salaisia
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta




