Miten karttakuva Hawaijin saarista ja Rolandin rumpukone liittyvät Nokian hirviökamerapuhelimeen?
Kaikissa lauantain aikana päivitetyissä kuvissa on päivämäärä 06.18.12, eli suomalaisittain tämä päivä, 18. kesäkuuta 2012.
Ensimmäinen kuva esittää satelliittinäkymää Hawaijin saarista, toisessa kuvassa taas on Rolandin rumpukone TR 808. Numero 808 liittyy myös Hawaijiin, sillä se on saarten puhelinten suuntanumero.
Nokia US julkisti Facebook -sivuillaan myös kolmannen kuvan, joka liittyy 808 State -nimiseen yhtyeeseen.
Siltä varalta, että vihjeitä ei olisi tajuttu, Nokia US vaihtoi Facebook-sivulleen sunnuntaina pääkuvan, jossa lukee isoin kirjaimin "Pureview. Like."
Myös japanilaispankki Nomura arvioi, että Nokia aikoo julkistaa 41 megapikselin kameralla ja Symbian-käyttöjärjestelmällä varustetun Pureview 808 -kamerapuhelimensa tänään Yhdysvaltojen markkinoille.
Tosin pankki odottaa julkistuksesta pannukakkua niille, jotka odottavat yhtiöltä merkittäviä tietoja, kirjoittaa It-viikko -verkkolehti. Nomura ei odota Pureview 808 -kamerapuhelimen myyvän suuria määriä.
Nokia Pureview 808 -puhelimen julkaisu Yhdysvalloissa olisi pieni yllätys, sillä Nokia ilmoitti viime elokuussa, ettei se aio enää myydä Symbian-puhelimia Yhdysvalloissa.
Nokia Facebook-sivuilla useissa kuvien saamissa kommenteissa toivotaankin Pureview-kameraa Windows-puhelimeen.
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Lontoon surman silminnäkijä: "He olivat kuin eläimiä" 22.5. 23:58
1.
-
Venäläismalli Cannesin punaisen maton seksikkäin kaunotar - katso kuvat! 22.5. 23:37
2.
-
Viking Line pahoittelee: Tuhansien risteilymatka peruttiin yllättäen 22.5. 22:21
3.
-
Machete-miehet tappoivat sotilaan Lontoossa - poliisi epäilee terroritekoa 22.5. 20:20
4.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
5.
-
Brad Pitt: "Tein itselleni paljon vahinkoa huumeiden kanssa" 22.5. 22:50
6.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
7.
-
Gumball-sponsori Suomessa: "Tällaista ei olisi pitänyt tapahtua" 22.5. 18:55
8.
-
Hollywood-näyttelijän tytär avautui karusta lapsuudestaan: "Ihme, että selvisin" 22.5. 18:57
9.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
10.
-
Ikea painostuksen kohteena Turkissa – työtekijöitä kuulusteltu käsi Koraanilla 22.5. 21:30
11.
-
Syy poissaoloon selvisi, Kenian tähtinaiset raskaana 00:01
12.
-
Tukholman futisderby keskeytettiin massiivisen soihtuketjun takia - katso kuvat 22.5. 22:37
13.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
14.
-
He ovat jo ilmoittautuneet Madeleinen häihin 22.5. 20:55
15.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
16.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
17.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
18.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
19.
-
Lentohenkilökunta: Sinkkumiehillä parhaat mahdollisuudet päästä ilmaiseksi ykkösluokkaan! 22.5. 17:42
20.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
1.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
2.
-
IS löysi epäilyttävät autonpysäyttelijät - mitä tapahtuikaan? 22.5. 15:20
3.
-
Toinenkin superauto rusinaksi Gumball-kisassa – katso kuvat ja video 22.5. 9:04
4.
-
Rainbow-tuote vei kolme sairaalaan - tuotetta ostaneet etsittiin S-etukortin tietojen avulla 22.5. 17:17
5.
-
Eksyivätkö Mika Häkkisen silmät Marketan antavaan kaula-aukkoon? 22.5. 12:51
6.
-
Etsintäkuulutetut putosivat parvekkeelta - yksi kuoli Töölössä 22.5. 14:40
7.
-
Manna ja Paula Vesala suutelevat Imagessa - myös Anna Abreu ja Anna Puu samoissa puuhissa 22.5. 11:43
8.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
9.
-
Jon Bon Jovi haukkui Justin Bieberin maanrakoon 22.5. 10:07
10.
-
55-vuotias Hollywood-tähti vilautti - katso kuvat! 21.5. 21:29
11.
-
Hekö ovat uudet Vain elämää -tähdet? 22.5. 19:18
12.
-
Neljännestä kerroksesta pudonnut 2-vuotias toipuu 22.5. 6:02
13.
-
Robert Pattinson lopetti suhteen nähtyään ex-rakastajan tekstarin Kristenin puhelimessa 22.5. 13:54
14.
-
Rask hermostui toimittajalle: Oletko v**** tosissasi? - katso video 22.5. 16:09
15.
-
Museoauto putosi Turun moottoritielle - katso kuvat! 22.5. 17:18
16.
-
Claudia Even lapsella mystinen sairaus 22.5. 8:54
17.
-
Anitra Ahtola löysi uuden miehen 22.5. 14:16
18.
-
Kekäläinen antoi tähtensä kuulla kunniansa: "Häpeällistä" 22.5. 7:27
19.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Yllättävä merkitys: Tiesitkö mitä sana "škoda" todella tarkoittaa! 16.5. 14:53
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Enemmistöllä pyöräilijöistä vaarallinen harhaluulo liikenteessä 16.5. 12:43
7.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
8.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
9.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
10.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
11.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
12.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
13.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
14.
-
Naiset puhuvat! Anna, 42: "Seksiä on paljon - ulkomaalaisten miesten kanssa" 16.5. 16:24
15.
-
Nöyryytetyt ruotsalaiset julistivat sodan Suomelle: ”Sitä en koskaan unohda” 17.5. 7:36
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
19.

Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta
Pelottava hyökkäysmenetelmä: Musiikki voi herättää älypuhelimessa uinuvan haittaohjelman
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko"
"Pelkään henkeni puolesta" – Pirate Bay -pomo oikeuteen Nordean hakkeroinnista
Nokian uusi Lumia sai hyvän startin USA:ssa – hintoja polkemalla
Facebook täyttyy haamutileistä – koiria, firmoja ja brändejä
Miksi en ole kahdessa vuodessa pystynyt ostamaan digiboksia




