Kesäloman jälkeinen tipaton kuukausi on tuttu juttu, mutta miten olisi Facebookiton työkuukausi?
A-klinikkasäätiön viestintäpäällikön Aino Majavan mukaan sitä kannattaisi testata, ainakin jos kesälomakin on mennyt Facebookia päivitellessä.Tauko on hyvä tapa testata oman riippuvuutensa taso. Ja jos kuukausi tuntuu liian pitkältä, viikkokin riittää.
Lähes kymmenen vuotta nettiriippuvuutta tutkinut Majava pitää Facebook-riippuvuutta merkittävimpänä uutena nettiriippuvuuden muotona. Myös tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan sosiaalinen media on noussut koukuttavuudessa esimerkiksi peliriippuvuuden rinnalle.
Ilmiöön syynä ovat varsinkin uudet älypuhelimet, joilla internetin selaaminen sujuu vaivattomasti.
Kännyköitään hiekkalaatikon juurella tutkivat isät ovatkin tuttu näky kaikissa leikkipuistoissa.
Tykkääminen koukuttaa
Lisäksi Facebook yleistyy nopeasti eläkeläisten keskuudessa.
- Ihmisen aivot saavat tyydytystä lyhyen aikavälin ärsykkeistä, kuten hauskan YouTube-videon löytämisestä tai siitä, että joku tykkää kommentistasi. Pitkäjänteinen tekeminen ei tunnu samalla tavalla palkitsevalta, Majava kertoo.
Jos tykkäämisiä ei tule odotettua määrää, seuraa mielipaha, jota yritetään taas korjata uudella päivityksellä.
Ja silloin kun Facebook-riippuvainen henkilö ei ole itse päivittämässä, hän miettii mahdollisia tulevia päivityksiä. Näin koko kesälomamatka saattaa kulua sen pohtimiseen, mitä ja miten siitä Facebookissa kertoisi.
Sosiaalisen median tarjoama yltäkylläisyys on Majavan mukaan vielä niin uutta, että luonnolliset säätelykeinot puuttuvat.
Siksi käyttäjältä katoaa usein ajantaju kokonaan.
Pelkästään Facebookissa käytetty aika ei kuitenkaan tarkoita haitallista riippuvuutta.
Riippuvuudesta tulee ongelma silloin, kun toiminta tuottaa syyllisyyttä ja vaikeuttaa elämää.
Kommentit
Fakta
Riippuvuuden tunnusmerkit
- Ajattelet paljon Facebookia ja suunnittelet sen käyttöä.
- Tunnet halua käyttää sitä yhä enemmän.
- Käytät Facebookia unohtaaksesi ongelmasi.
- Olet epäonnistunut käytön vähentämisessä.
- Tulet rauhattomaksi, jos et saa käyttää Facebookia.
- Facebook häiritsee työtäsi tai opintojasi.
Lähde: Bergenin yliopiston Facebook-riippuvuustutkimus
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
1.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 20:53
2.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 20:51
3.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
4.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
5.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 19:04
6.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
7.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
8.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
9.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
10.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
11.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
12.
-
Finnair joutui vähentämään matkustajamäärää - yli 40 lomalaista jäi Turkkiin 16:42
13.
-
Sivulliset sankareina - auttoivat junapuukottajan kiinniotossa 19:36
14.
-
Raju junaturma vei ylikulkusillankin mennessään USA:ssa 21:22
15.
-
Viivi Avellanilla hymyyn on syy: häät tulossa ja vauvakuume 16:08
16.
-
Kimi huolissaan: Toivottavasti sama ongelma ei toistu 20:13
17.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 15:04
18.
-
Hufvudstadsbladet sai Venäjältä tietoa Pussy Riot -katoamisesta 18:03
19.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 12:34
20.
-
ESS: Suomen pankista löytyi yli 90 vuotta vanha salakäytävä 24.5. 23:52
1.
-
Hävytön viesti katumaasturin konepellissä järkytti shoppailijan 24.5. 22:14
2.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
3.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 09:35
4.
-
Viisuhuntu sai mennä - Krista pelkissä alusvaatteissa ja ketjuissa 24.5. 23:04
5.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 09:50
6.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 14:34
7.
-
Nyt suomalaisten ei tarvitse tuntea sääkateutta - katso nämä kuvat! 24.5. 23:37
8.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 18:51
9.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 10:41
10.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 15:40
11.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 20:40
12.
-
Useita tuomioita: Katso miten oppilaat pilkkaavat opettajia 07:03
13.
-
Mystinen käry karkotti kerrostaloasukkaat kadulle Espoossa 24.5. 19:46
14.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 12:53
15.
-
Mestariajajan poika aiheutti Monacossa jättimäisen ketjukolarin - katso video 24.5. 20:36
16.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 13:23
17.
-
Janne Katajan avioero raukesi 24.5. 15:36
18.
-
Kaupunkiseikkailijan raju ilmalento - 15-vuotias poika putosi 10 metristä seinältä asvaltille 06:44
19.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 14:12
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
13.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
14.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
15.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
16.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
17.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Vanha Apple-tietokone voi tänään olla puolen miljoonan arvoinen
Näyttelijättären sähköposti kaapattiin - lähetettiin hurjia rahapyyntöjä
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle
Apple-huhut kiihtyvät: iPhone 5S ja halpa-iPhone saavat värikuoret
Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä
Pitäisikö pelätä? Siemenet eivät itäneet langattoman verkon tukiaseman vieressä
MTV tuo kolme tv-kanavaansa nettiin katsottavaksi – yksityiskohdat vielä salaisia
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta




