Hakukone Googlen puheentunnistusteknologia ymmärtää nyt myös suomea.
Google kertoi perjantaina virallisessa blogissaan, että sen äänihaku toimii nyt 13 uudella kielellä.Uusia kieliä ovat suomen lisäksi muun muassa ruotsi, norja, katalaani ja unkari. Yhteensä Googlen äänihaku ymmärtää nyt 42 kieltä ja murretta.
Yhtiön mukaan jokaisen kielen lisääminen vaatii miljoonien uusien sanojen ja lausahdusten keräämistä. Esimerkiksi ruotsin lisääminen on vaatinut tuhansien äidinkielenään ruotsia puhuvien värväämistä ääntämään sanoja.
Googlen äänihaku toimii Android-puhelimilla ja taulutietokoneilla, eli tableteilla. Osa Android-laitteista on jo saanut päivityksen uusista kielistä ja päivittäminen jatkuu lähipäivien ajan.
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Suomalaistyttö katosi 1988 - poliisilla uusi linja murhatutkinnassa 11:19
1.
-
Teinityttöjen julma murhajuoni järkytti pikkukaupungin 07:06
2.
-
Samasta työstä 547 €/kk enemmän - kannattaisiko vaihtaa töihin valtiolle? 11:42
3.
-
Näistä vaaroista ulkomaalaisia varoitetaan Suomessa - katso yllättävät esimerkit 07:54
4.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 12:16
5.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
6.
-
IS testasi sinkkukorin: Löytyikö rakkaus kauppareissulla? 09:22
7.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
8.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
9.
-
Stubbin ja Hautalan ministerimatka Afrikkaan: Poliisisaattueita ja ankaraa twiittausta - katso kuvasarja 09:51
10.
-
Neymar siirtyy Barcelonaan 10:40
11.
-
Petipetojen purtavaa! Nämä ruoat nostavat kierrokset korkealle sängyssä 12:06
12.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
13.
-
Tämä amerikkalainen V8-möhkö nostaa helposti tassua! 06:20
14.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
15.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
16.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
17.
-
Autojen päällä pompittiin yöllä Kannelmäessä 11:10
18.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
19.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 25.5. 12:34
20.
-
Koira repi nenän irti tyttöystäväänsä puolustaneelta mieheltä 12:16
1.
-
Afrikkalaiset naiset kovaa valuuttaa seksikaupassa – näin kuvio toimii 25.5. 14:34
2.
-
Teinityttöjen julma murhajuoni järkytti pikkukaupungin 07:06
3.
-
Britannia kävi energiakatastrofin partaalla: "Varastossa vain 6 tunniksi" 25.5. 18:51
4.
-
Näin pelattiin lätkäkisat Pohjois-Korean tyyliin – ”vastustajille yllättäviä menoja” 25.5. 15:40
5.
-
Kadonneen suomalaiskavaltajan viime hetkistä paljastui uutta tietoa 25.5. 22:34
6.
-
Näin Jennifer Aniston hankki itselleen stripparin vartalon 25.5. 10:41
7.
-
Pirkka- ja Rainbow-mehuja tehtiin käsittämättömissä oloissa – näin kertoo tutkija 25.5. 19:04
8.
-
Keke ja Nico Rosberg haastettiin oikeuteen - luksusjahdin kapteeni syyttää laittomista potkuista 25.5. 12:53
9.
-
Tiikeri raateli eläintenhoitajan kuoliaaksi 25.5. 13:23
10.
-
Viking XPRS:n lähtö viivästyi ruumislöydön takia 25.5. 20:40
11.
-
Rikkoiko Rosberg sääntöjä ajaessaan paalulle? 25.5. 20:51
12.
-
IS testasi kesän uutuusjäätelöt - kohujäätelö kärkikolmikossa 25.5. 9:50
13.
-
Näistä vaaroista ulkomaalaisia varoitetaan Suomessa - katso yllättävät esimerkit 07:54
14.
-
Emilia Pikkarainen säteili muotinäytöksessä Monacossa - katso kuvat! 25.5. 14:12
15.
-
Tuore KIDsing-voittaja faneilleen: "Rakastan teitä kaikkia!" 25.5. 22:03
16.
-
Auto putosi aamulla sillan kaiteen yli Vantaalla - yksi kuoli 25.5. 12:34
17.
-
Suomalainen kiuasmiljonääri osti Schumacherin Ferrarin 25.5. 9:35
18.
-
Harvinainen näky taivaalla: Kolme planeettaa kohtaa sunnuntaina 25.5. 9:55
19.
-
Les Miserables -tähti: Hollywood varasti isot rintani 25.5. 15:04
20.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
1.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
2.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 24.5. 10:47
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Tiesitkö tätä Uuno Epsanjassa -elokuvasta? 24.5. 15:29
6.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
7.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
8.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
9.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
10.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
11.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
12.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
13.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
14.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
15.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 24.5. 6:00
16.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
17.
-
Gumball-yllätys: Poliisin suunnitelma epäonnistui - kaaharit selvisivätkin tänään ilman sakkoja! 20.5. 17:06
18.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
19.

Vanha Apple-tietokone voi tänään olla puolen miljoonan arvoinen
Näyttelijättären sähköposti kaapattiin - lähetettiin hurjia rahapyyntöjä
Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle
Apple-huhut kiihtyvät: iPhone 5S ja halpa-iPhone saavat värikuoret
Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä
Pitäisikö pelätä? Siemenet eivät itäneet langattoman verkon tukiaseman vieressä
MTV tuo kolme tv-kanavaansa nettiin katsottavaksi – yksityiskohdat vielä salaisia
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta




