Turo, Turkka

Digi

Valikko

Digi

Onko hän tulevaisuuden Linus Torvalds?

Internetin seuraava suomalainen mullistaja voi olla Martti Malmi. Suurelle yleisölle anonyymin Bitcoin-valuutan kehittäjä on kuitenkin vielä tuntematon.
Kuka on seuraava suomalainen internet-vaikuttaja, pohtii entinen kansanedustaja ja nykyinen Tieken tutkimusjohtaja Jyrki Kasvi Tietokone-lehden kolumnissaan.

Kasvi nostaa nykynimistä kärkeen Linus Torvaldsin, palkitun Linux-järjestelmän kehittäjän. Seuraava internetin suomalainen mullistaja saattaa hänen mukaansa olla Martti Malmi.

Siis kuka? Ja miksi?

- Onhan se imartelevaa olla samassa artikkelissa Linus Torvaldsin kanssa, toteaa Malmi.

Aalto-yliopistossa opiskelleen 24-vuotiaan Malmin merkittävin saavutus on anonyymin Bitcoin-verkkorahan kehittäminen. Ensimmäisen Linux-palvelimensa hän pystytti jo 14-vuotiaana, ja on opiskeluidensa lisäksi ehtinyt tehdä pieniä ohjelmointitöitä muun muassa Verkkokauppa.comilla ja Siemensillä.

Torvaldsiin hänet yhdistää esimerkiksi luottamus avoimiin ohjelmistoihin.

- Uskon että niiden laatu on parempi, sillä ihmiset voivat tutkia niiden lähdekoodia ja tehdä niihin parannuksia ja muutoksia. En kannata tekijänoikeusjärjestelmääkään kauheasti, Malmi sanoo.

Hänen mukaansa avoimen koodin ratkaisut tulevat myös yrityskäytössä halvemmiksi kuin niin sanotut suljetut ohjelmistot, joiden koodi on tiukasti salattu ja suojeltu.

Myös Bitcoin-järjestelmä on avointa koodia. Moni siihen liittyvä asia on kuitenkin salattua ja tarkasti säädeltyä.

Bitcoinin keksijä on salaisuus

Bitcoin on sähköinen valuutta, jota voi käyttää maksuvälineenä pääasiassa erilaisissa verkkokaupoissa, ja sitä voi myös vaihtaa käteiseksi muutamassa verkkopalveluissa.

Malmi alkoi kehittää Bitcoin-järjestelmää muutama vuosi sitten, kun hän tutustui Satoshi Nakamoton siitä kirjoittamaan artikkeliin.

Nakamoto onkin Bitcoin-valuutan varsinainen isä, mutta Malmista on tullut kehitystyön näkyvin henkilö. Syynä on se, että Nakamoto on vain nimimerkki, eikä hänen todellista henkilöllisyyttään tiedetä.

- En usko, että hän on japanilainen. Luulen että hän on amerikkalainen, kun katselee mihin aikoihin hän on kirjoittanut eri keskustelupalstoille, Malmi pohtii.

- Lisäksi hänen artikkelinsa kieli on sitä tasoa, ettei moni syntyperäinenkään osaisi kirjoittaa sellaista yliopistotason englantia.

Keksijänsä salaperäisyyden lisäksi Bitcoinin erikoisuuksia on esimerkiksi se, että Bitcoinin käyttäjien tietokoneille hajautettu verkosto laskee sitä liikkeelle ennalta päätetyn matemaattisen kaavan mukaisesti, eikä siitä määrää mikään keskuspankki.

- Mielestäni se, että keskuspankki ylläpitää valuuttaa on yhtä tehotonta kuin se, kun Neuvostoliiton keskuskomitea suunnitteli tehdastuotantoa. Tein tätä libertaalin talouspolitiikan innoittamana, Malmi kertoo.

Välikäsien, kuten pankkien, karsiminen oli myös Nakamoton tarkoitus.

Pankkien sijasta Bitcoin-kolikkojen omistus perustuu salausmenetelmään ja käyttäjien julkisiin ja salattuihin avaimiin.

Bitcoinin loppu häämöttää?

Bitcoin-järjestelmään on tehty sisäinen rajoitus, joka hidastaa uusien kolikkojen liikkeelle laskua, ja lopettaa sen kun Bitcoin-kolikkoja on 21 miljoonaa.

Kolikkojen rajattu määrä yhdessä käyttäjämäärän kasvun kanssa aiheuttaa todennäköisesti deflaation, eli rahan arvon kasvamisen. Viime vuoden syksyllä yhden Bitcoin-yksikön arvo liikkui kolmen euron paikkeilla, mutta on noussut nyt jo yli kahdeksan euron.

- Talous on aika erilaista deflaatioon perustuvassa valuutassa, kun kaikki isoimmat valuutat perustuvat tällä hetkellä inflaatioon. Deflaatio tukee valuutan säästämistä, kun taas inflaatio kannustaa lainan ottoon, Malmi sanoo.

Malmin mukaan valuutan kehitys oli alunperin Nakamoton ajatus.

- Ja jos tämä rahapolitiikka todetaan huonoksi, niin Bitcoinin teknologialla on mahdollista tehdä vaikka uusi valuutta.

Mainetietokanta kiinnostaa

Malmi ei ole vähään aikaan enää itse kehittänyt Bitcoin-järjestelmää. Hän aloitti muutama viikko sitten työt verkkopalveluja kehittävässä yrityksessä, eikä muita hankkeita ole hänen mukaansa meneillä.

- Mutta jokin Facebookin kilpailijan Diasporan tapainen projekti voisi olla kiinnostava, Malmi miettii.

- Voisi olla mainetietokanta, jossa pystyisi antamaan luokituksia muille ihmisille ja yrityksille. Esimerkiksi jos haluaa vuokrata asunnon, voisi tarkistaa sieltä toisen aiempaa mainetta. Sitä voisi käyttää myös kaupanteossa ja vaikka päivittäisessä vuorovaikutuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Toinen Laajasalon kaksoissurman uhreista kuului rikollisjengiin

    2. 2

      Tappajaetanan etenemistä ei voi pysäyttää

    3. 3

      Ydinvoiman vastustajat tuhosivat yrittäjän kaivinkoneen – ”Eikös tämä ole mennyt väärään osoitteeseen?”

    4. 4

      Mistä tässä voi olla kyse? Espoosta löytynyt jo kaksi irti sahattua karhun käpälää

    5. 5

      HS: Gynekologi: "Oikeinkin käytettynä kondomi pettää herkemmin" - nuorilla naisilla uusi suosikki

    6. 6

      Mikä tyylimoka! Nyt Paris Hiltonin sisko pakarat paljaana muotitapahtumassa

    7. 7

      EU:lla on suunnitelma Kreikan euroeroa varten

    8. 8

      Maailman ykköstähden raivo sai pallotytön tärisemään

    9. 9

      Mika Pohjosen ja Heidi Pakarisen eroon yhdistetty nainen: ”Mika on lempeä nallekarhu”

    10. 10

      Rintaliiviopas: näistä merkeistä tiedät, että liivisi ovat väärän kokoiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä sijaitsevasta yksityisasunnosta löytyi kaksi kuollutta - Mitä löytyy Laajasalon kaksoissurman taustalta?

    2. 2

      HS: Gynekologi: "Oikeinkin käytettynä kondomi pettää herkemmin" - nuorilla naisilla uusi suosikki

    3. 3

      Vesa Keskisen hääsotku selvisi – ”Emme ole naimisissa”

    4. 4

      Kuva: Nenäverenvuodosta kärsinyt pikkuorava suunnisti itse pieneläinklinikalle

    5. 5

      Viidakon tähtöset -povipommi julkaisi rakkaudentäyteisen kuvan – poseeraa paidattomana

    6. 6

      "Miten se kehtasi!" - näin selviää kuka poisti sinut kaverilistoiltaan

    7. 7

      Mikä tyylimoka! Nyt Paris Hiltonin sisko pakarat paljaana muotitapahtumassa

    8. 8

      Mika Pohjosen ja Heidi Pakarisen eroon yhdistetty nainen: ”Mika on lempeä nallekarhu”

    9. 9

      Saksa aivan eri linjoilla Niinistön kanssa Etyj-tulkinnasta – ”Täysin selvää, mitä siinä sanotaan”

    10. 10

      Toinen Laajasalon kaksoissurman uhreista oli liikemies

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Esko Eerikäinen ja Martina lasten kanssa terassilla – lastensuojeluilmoitus!

    2. 2

      Onko Kytäjän kartano kirottu? Synkät tapahtumat ovat seuranneet toisiaan

    3. 3

      Katso: ”Bull” Mentula julkaisi yhteiskuvan upean kihlattunsa kanssa

    4. 4

      Festivaalityöntekijä ihmettelee: Onko tämä typerin yritys salakuljettaa omat viinat Ruisrockiin?

    5. 5

      Tavalliset suomalaisnaiset tekivät alastonkalenterin – ”Elämän jäljet saavat näkyä”

    6. 6

      Erotatko, onko tässä Skoda vai Bemari? 10 kuvaa: tunnistatko autot

    7. 7

      Mökkiläisen aamukahvit keskeytyivät: karhu kurkisti ikkunasta – katso kuva

    8. 8

      Helsingissä sijaitsevasta yksityisasunnosta löytyi kaksi kuollutta - Mitä löytyy Laajasalon kaksoissurman taustalta?

    9. 9

      Saako lapsen kanssa mennä terassille? Lastensuojelusta vastataan

    10. 10

      Brittilehti: Suomessa piilevä terrorin uhka – katso riskialueet kartalta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Toinen Laajasalon kaksoissurman uhreista kuului rikollisjengiin

    2. 2

      Tappajaetanan etenemistä ei voi pysäyttää

    3. 3

      Ydinvoiman vastustajat tuhosivat yrittäjän kaivinkoneen – ”Eikös tämä ole mennyt väärään osoitteeseen?”

    4. 4

      Mistä tässä voi olla kyse? Espoosta löytynyt jo kaksi irti sahattua karhun käpälää

    5. 5

      HS: Gynekologi: "Oikeinkin käytettynä kondomi pettää herkemmin" - nuorilla naisilla uusi suosikki

    6. Näytä lisää