Teknologiayhtiö Apple vihjaa julkistavansa uuden älypuhelimen ensi viikon keskiviikkona.
Yhtiö on lähettänyt tiedotusvälineille kutsun ensi keskiviikoksi San Franciscoon. Sähköpostissa oli arvoituksellinen teksti "se on melkein täällä". Viestissä muotoutui myös numero 5, jonka on tulkittu vihjaavan uuteen iPhone 5 -puhelimeen.Uudessa iPhonessa on povattu olevan suurempi kosketusnäyttö kuin edeltäjässään. Sen on myös huhuttu tulevan myyntiin syyskuun lopulla.
Analyytikoiden mukaan moni kuluttaja on lykännyt uuden puhelimen ostamista odottaessaan Applen uutukaista.
Applen odotetaan myös julkistavan lokakuussa uuden version iPadista, jonka on arvioitu olevan pienempi kuin edeltäjänsä.
Apple on tällä hetkellä maailman arvokkain yhtiö kautta aikojen.
Kommentit
Testaamme Digi-osion uusimmissa artikkeleissa Facebook-kommentointia. Voit lähettää aiheeseen liittyviä kysymyksiä tai palautetta palautelomakkeella.
Tuoreimmat
Näitä luetaan!
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
1.
-
Naiselta varastettiin tuhansia euroja raitiovaunussa Helsingissä 11:46
2.
-
MTV3:n urheiluankkuri polttareissaan: En ajatellut, että elämässä käy näin hyvin 12:22
3.
-
Ministerinsalkun menettäneeltä Jukka Gustafssonilta dramaattinen päivitys: "Tämä on viimeinen FB-kirjoitukseni" 10:26
4.
-
Charlie Sheen vaihtoi nimensä ristimänimekseen 09:34
5.
-
20 kiloa laihtunut Pullukka-Mikko: Laihtuminen ei ole rakettitiedettä 10:01
6.
-
Pizzataksi kaahasi jalkakäytävällä päin äitiä ja lasta 11:56
7.
-
Suomen kuuluisin amerikkalaisbodari lähtee kotiin 08:47
8.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
9.
-
Loton ennätyspotti jakaantui yhdelle perheelle 09:55
10.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
11.
-
Kerrostalosta hypännyt mies surmasi kadulla kävelleen pikkutytön 10:08
12.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
13.
-
Työkyvytön teki 1100 tuntia puolisonsa firmalle töitä ja nosti päivärahat – hovi ei lieventänyt petostuomiota 06:01
14.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
15.
-
Litmanen dopingväitteistä: "Muiden tehtävä hankkia todisteita" 06:37
16.
-
Ressun lukio Suomen paras yo-kirjoituksissa 10:06
17.
-
Ystävä otettu kiinni Ruotsissa - nuoren naisen etsinnöissä löytyi ruumiinosia 12:02
18.
-
IS TV LIVE klo 12.30: Näin uudet ministerit esittäytyvät 11:55
19.
-
Chris O'Neillin malli-exä vietti ökyhäät 23.5. 23:05
20.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
1.
-
Somalimies auttoi kaatunutta mummoa - miehet hyökkäsivät kimppuun 23.5. 13:36
2.
-
Unelmien poikamiestyttö puhuu alkoholismistaan - 20 pulloa meni viikossa 23.5. 14:13
3.
-
Missi-Maija jäi ilman valkolakkia 23.5. 13:07
4.
-
F1-pomo ärähti Räikkösen kypärästä 06:00
5.
-
Täyskäännös säässä - helteet tulevat Suomeen ensi viikolla! 23.5. 17:48
6.
-
Jennifer Aniston strippaa uusimassa roolissaan - katso! 08:21
7.
-
Analyysi: Itämeren "ufo-löytö" sisältää valmistettua metallia 23.5. 14:36
8.
-
Harri Kirvesniemi haki suksifirmansa konkurssiin 23.5. 13:14
9.
-
Paha rekkakolari Pyhtäällä - kaksi kuollut 23.5. 14:45
10.
-
Kotkalainen roskakuski saa jättikorvaukset – uskomaton syy potkuille 23.5. 15:33
11.
-
Pankkikortin lainaaminen huoltoasemalla tuli kalliiksi - kymppitonni katosi 23.5. 20:33
12.
-
Tosi-tv-laihduttaja: Hiukset lähtivät liian tiukalla kuurilla 23.5. 22:40
13.
-
Salaattipenkistä tehtiin tutkintapyyntö poliisille – nyt puhuu kasvattaja 23.5. 16:19
14.
-
Miksi mies ammuttiin suomalaisvaimon eteen? Nyt puhuu Husbyn poliisi 23.5. 15:19
15.
-
Ostitko näitä lihapullia S- tai K-kaupasta? Hävitä heti sekajätteessä 10:47
16.
-
Maria Jungner puhuu seksistä 23.5. 12:30
17.
-
Jari Sarasvuo: Isän kohtalo kaduttaa 23.5. 10:33
18.
-
Salatut elämät päättyy jäätävään tunnelmaan 23.5. 9:14
19.
-
Polttoainelitra 99 senttiä: Lahti meni sekaisin - ruuhkia tiedossa koko päiväksi 09:09
20.
-
Tutkimus: Tämä naisten asuste on todellinen bakteeripesä 18.5. 11:00
1.
-
Nyt riitti - espanjalaiset sairaanhoitajat pakenevat Suomesta 21.5. 10:17
2.
-
Seksiguru laukoo: Nämä viisi virhettä naiset tekevät sängyssä 23.5. 16:21
3.
-
Tre Kronorilta unohtui vastustajan kunnioitus 19.5. 23:51
4.
-
Hausmyllyn laulajatähti on kuollut 19.5. 12:50
5.
-
Ero: Iina Kuustosen pitkä avoliitto on ohi 17.5. 14:52
6.
-
Suomi sai naapurimailta 0 pistettä - "paskat naapurit" 19.5. 9:31
7.
-
Radiojuontaja palasi vaimonsa luo: " Olin tehdä elämäni suurimman virheen" 21.5. 10:07
8.
-
Idolsista tutun Lassi Valtosen hurja muodonmuutos - katso 20.5. 18:00
9.
-
Tästä ei poikaystävä tykkää - fitness-kaunottaren jumppavideolla nolo vilahdus 19.5. 14:56
10.
-
Tämä kuva kirpaisee, jos nuolet vielä haavoja Leijona-tappiosta 20.5. 13:18
11.
-
18-vuotias sai vihjeen blogista - valppaus pelasti teinitytön hengen 19.5. 17:18
12.
-
2-vuotias putosi viidennen kerroksen tuuletusikkunasta Pasilassa 17.5. 16:21
13.
-
Oletko istunut aina väärin? Tutkijoilta yllättävä suositus 22.5. 11:58
14.
-
Teri Niitti: Mies, älä tee tätä pukeutumismokaa kesäkadulla! 22.5. 17:09
15.
-
Kummolalta käsittämätön selitys 203 euron MM-lipuille 22.5. 10:28
16.
-
Poliisi iski heti törkeästi kaahaaviin Gumball-autoihin Suomessa - katso kuvat 20.5. 10:32
17.
-
Haluatko parempaa kohtelua lentokoneessa? Vältä näitä virheitä, niin keräät pisteitä lentoemänniltä! 19.5. 8:02
18.
-
Skeittarilegenda Tony Hawk ihmetteli suomalaislasta pellolla 20.5. 15:51
19.

Nokia vaatii myyntikieltoa hittipuhelimelle
Apple huhut kiihtyvät: iPhone 5S ja halpa-iPhone saavat värikuoret
Suosikkitabletti tulee Suomeen kesällä
Pitäisikö pelätä? Siemenet eivät itäneet langattoman verkon tukiaseman vieressä
MTV tuo kolme tv-kanavaansa nettiin katsottavaksi – yksityiskohdat vielä salaisia
Ennakkotilasitko reilun kännykän? Se ei olekaan kovin reilu
Ohjelmistoyritys rekrytoi työntekijöikseen autisteja
Miksi uuden Xboxin pitäisi kiinnostaa, jos en pelaa? Tämän vuoksi
Microsoftin pelikonsoli julki ryminällä – mukana Suomi-väriä
TTVK:lla kuusi tykkääjää Facebookissa – "Kyllähän meidän pitää mennä sinne, missä ihmiset ovat"
Tähän ei netti-tv pysty, mutta dvd kyllä: Pizzantuoksuiset elokuvat
”Jollalla on paljon todistettavaa” – näin ulkomaalaismedia otti uutuuden vastaan
HS: Ehdollista vankeutta – mies luki exänsä sähköposteja lähes kaksi vuotta
Pelottava hyökkäysmenetelmä: Musiikki voi herättää älypuhelimessa uinuvan haittaohjelman
Tässä on kuumin suomalaispuhelin – Jollan mystinen "toinen puolisko"




