Nokian luisu alkoi 10 vuotta sitten hylätystä puhelimesta

Julkaistu: 9.9.2013 15:26

Nokian kohtalo olisi voinut olla aivan toinen, jos yhtiö ei olisi vuonna 2003 päättänyt hylätä Nokia 7700 -puhelinta ja sen edellä aikaansa olevaa käyttöjärjestelmää.

Nokian tulevaisuus olisi voinut olla erilainen, jos yhtiön johto olisi kymmenen vuotta sitten jatkanut Nokia 7700 -puhelimen kehittämistä, arvioi sanomalehti The Financial Times.

Nokia esitteli 7700 -mallia vuonna 2003, mutta ei koskaan virallisesti julkaissut sitä.

Nokia 7700 oli yhtiön ensimmäisiä puhelimia, jossa oli suuri kosketusnäyttö. Itse laitetta tärkeämpi oli kuitenkin sen käyttöjärjestelmä, jota oli kehitetty salassa jopa Nokian Symbian-yhtiökumppaneilta.

Yhdessä Psionin kanssa kehitetty käyttöjärjestelmä nimettiin Series 90:ksi, ja sitä käytettiin myös vuonna 2004 julkaistussa Nokia 9500 -kommunikaattorissa.

Series 90 -käyttöjärjestelmä oli kehitetty nimenomaan kosketusnäyttölaitteisiin.

Nokia kuitenkin luopui Series 90:n kehittämisestä. Syynä olivat Nokian sisäiset ristiriidat, kertoo The Register -verkkolehti.

Nokia käytti yleensä puhelimissaan Series 60 -käyttöjärjestelmää. Sen tukijat pitivät yksinkertaista ja kehittynyttä Series 90 -järjestelmää uhkana, ja alkoivat lobata voimakkaasti suosikkiaan. He vakuuttivat  muun muassa, että Series 60 -järjestelmän saisi muokattua kosketusnäyttöpuhelimille parin viikon työllä.

Käytännössä Series 60 -käyttöjärjestelmää ei koskaan saatu toimimaan sulavasti kosketusnäytöillä. Sen puutteet osoitti viimeistään ensimmäisen iPhonen julkaisu vuonna 2007.

Kommentit

Tuoreimmat