Hemmo, Hemminki

Digi

Valikko

Digi

Windows XP:n tuki loppuu - "Tietomurtajilla valmiit keinot odottamassa"

Windows XP:n kahdentoista vuoden taival on tulossa loppuunsa. Tiedossa on todennäköisesti ennennäkemätön tietomurtoaalto.
Huhtikuussa Microsoft lopettaa uusien tietoturvapäivitysten julkaisemisen vanhalle Windows XP -käyttöjärjestelmälleen. Uutissivusto ZDNet haastattelee Gartner Researchin varajohtaja Michael Silveriä sekä tietoturvayritys Sophosin tietoturvatutkija James Lynea siitä mitä Windows XP:n tuen päättyminen oikeastaan tarkoittaa.

James Lynen mukaan on epätodennäköistä, etteikö XP:stä löytyisi vielä suuria määriä uusia tietoturva-aukkoja, vaikka sitä onkin korjattu jo yli vuosikymmenen.

- Viimevuosina on nähty paljon uusia tietoturva-aukkoja. Olisi todella erikoista, jos ne yhtäkkiä loppuisivat ja järjestelmästä tulisi maagisesti turvallinen, Lyne sanoo.

Michael Silverin mukaan on todennäköistä, että rikollisilla on jo tiedossa sellaisia hyväksikäyttömahdollisuuksia, joita ei vielä ole raportoitu Microsoftille. Koska aukkoja ei hyväksikäytetä, ne eivät tule myöskään tietoon, jolloin niitä ei korjata. Lyne yhtyy mielipiteeseen.

- Saatamme huhtikuun 8. tai 9. päivän jälkeen nähdä täysin uudenlaisia hyökkäyksiä, joita tietomurtajat ovat säästelleet.

Jos vielä käytät XP:tä, tietoturva-asiantuntijoiden yksimielinen viesti on "vaihda jo". Pitkässä ja hyvässä haastattelussa myös viitoitetaan reittejä yrityksille, joille täysi XP:stä luopuminen ei ole mahdollista.

Kommentit 0

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vanhus makasi kuolleena kotonaan yli kuukauden – ”Hän oli ystävällinen, mutta todella yksinäinen”

    2. 2

      21-vuotias venäläisnainen otti selfietä – ampui vahingossa itseään päähän

    3. 3

      Video: Kyy näytti huippunopeuttaan Helsingin asfaltilla

    4. 4

      10 asiaa, jotka saavat sukat pyörimään suomalaismiesten jaloissa – ”Erittäin eroottisia, vaikkei sitä heti odottaisikaan”

    5. 5

      Mikä kaunotar! Emilia Pikkarainen hurmasi muotinäytöksessä Monacossa

    6. 6

      Vesa repi kartturin ulos palavasta ralliautosta aivan viime hetkellä

    7. 7

      Isä ja 14-vuotias poika katosivat Uudellamaalla – Poliisi: ”Tähän liittyy paljon salassa pidettävää”

    8. 8

      Ruslanan roiskeläppä ja muut seksikkäät asut – kuinka monta kertaa euroviisut on voitettu minihameessa?

    9. 9

      Venäjän kuvankaunis euroviisuedustaja poseerasi 25-vuotiaana alasti miestenlehden kannessa

    10. 10

      Yle: Sopivatko naiset keskenään Kankaanniemen seksiviestien tuomisesta julki?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Yläosattomat naiset pesevät autoja viikonloppuna Kirkkonummella

    2. 2

      9 todella yleistä huonoa tapaa, joihin lähes jokainen huomaamattaan sortuu – pilaavat ulkonäön!

    3. 3

      Sisään 13,9 % hakijoista, palkka yli 5000 €/kk – katso lista: näin trendialoilla tienaa

    4. 4

      Tämä 8-vuotiaiden matikkapähkinä sai aikuisetkin hämmentymään – osaatko sinä ratkaista?

    5. 5

      Raju riita seurapiirirouvan omaisuudesta – Syyttäjä: Tuttu perhe muutti edustusasuntoon, antiikkiesineet katosivat

    6. 6

      Armeijapäätös raivostutti urheilijat – ”Ei paljo kiinnosta pyssyleikit metässä”

    7. 7

      Teinien trendijuoma hämmentää Suomessa – pullon muotoilu vaatii kauppiailta tilannetajua

    8. 8

      Onko tämä jo liian löysää? Katso, mitä Räikkönen, Koivu ja Sievinen tekivät intissä

    9. 9

      Mies riehui Osuuspankissa ja hyppäsi ulkona auton katolle – kuski pyöräytti häirikön ammattitaidolla katuun

    10. 10

      Hallitusneuvotteluissa ryppy rakkaudessa – Sipilä: ”Tänään käydään pienet puhuttelut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sukeltaja teki koskesta yllättävän löydön – poliisikin kiinnostui

    2. 2

      Ruotsalaislaulaja teki sen taas – vilautti rintansa festariyleisölle

    3. 3

      Nöyryytetty Venäjän kiekkojoukkue saapui Moskovaan – ja nöyryyttävä oli vastaanottokin

    4. 4

      Venäjän joukkueelta tökerö temppu – Kanadan luotsi kuittaili

    5. 5

      Mikä se siellä pullottaa? Matkaoppaan kansikuva meni vaihtoon

    6. 6

      Saara laihdutti häitään varten 16 kiloa - Miten kävi häiden jälkeen? Katso kuvat!

    7. 7

      ”Täydellistä epäkunnioitusta” – Venäjä saa sakot MM-finaalin sikailusta

    8. 8

      Vauva kuoli heti synnytyksen jälkeen Tampereella – sairaala muisti hautajaisten jälkeen laskulla

    9. 9

      Nuori perintömiljonääri hukkui sviitin ammeeseen: lapsuudenystävä vangittu epäiltynä

    10. 10

      5 piirrettä, joita miehet eivät voi vastustaa naisessa – täysin tiedostamatta!

    11. Näytä lisää