Elop sai kehut – tätä ei ole totuttu Nokia-pomolta näkemään

Julkaistu: 27.10.2011 06:50

Nokia esitteli keskiviikkona Lontoossa Nokian uudet älypuhelimet. IS kysyi paikalla toimitusjohtaja Stephen Elopin esiintymistä seuranneilta, miten kanadalainen heidän mielestään tärkeästä esityksestä selvisi.

- Hän oli innostunut ja energinen. Tuli tunne, että hän todella on kääntämässä yhtiön suunnan ja yrityskuvan. Hän yritti viestiä, että kyse on nyt asiakkaista eikä siitä mitä Nokia haluaa tehdä. Aistimme uutta innostusta - jotain mitä, emme ole tottunut näkemään Nokian johtajilta. Outoa, ettei lavalla kuultu tänä vuonna lainkaan suomalaista aksenttia.

(Kevin Burden, analyytikko, ABI research, USA)

- Nokian kommunikaatiossa oli uutta dynamiikkaa ja tuoreutta. Vähemmän teknistä puolta, enemmän inspiraatiota. Oli hyvä veto ottaa suora videoyhteys Salon-tehtaalle, jossa uutta älypuhelinta pakattiin jo myyntiä varten. Elop yritti todella muuttaa mielikuvan Nokiasta, jonka laitteet tulevat myyntiin yhdeksän kuukautta lanseeraamisesta. Yhtä vahvaa viestiä jäin kyllä kaipaamaan: Miksi minun pitäisi ostaa Lumia? Emme kuulleet mitään myöskään Yhdysvalloista, joka on ollut Nokialle murhe. Windows-puhelin ei pysty päihittämään iPhonea.

(Dominique Bonte, analyytikko, ABI research, Lontoo)

- Ihan hyvinhän se veti. Onhan englantia äidinkielenään puhuva Elop myyntimies. Mutta kyllä kilpailevat firmat osaavat laittaa hyvän show'n päälle myös. Tämä oli ihan minimi, jota Nokialta tähän kohtaan vaadittiin. Se oli odotusten mukainen perusstoori. Uudet puhelimet ovat ihan jees. Mitään yllättävää ei nähty, joten ei Elopin esitys siinä mielessä herättänyt tunteita.

(Peter Vesterbacka, Mighty Eagle, Rovio, Suomi)

Ei ole helppoa ryhtyä johtamaan ikonista yhtiötä ja kääntää sen kurssi. Elopin esitys oli hyvä - uuden puhelimen esittely. Hän vakuutti minut. Hän oli innoissaan uudesta Windows-puhelimesta. Uskon, että se tulee lyömään iPhonen. Tämä vaikuttaa Nokian uudelta tulemiselta.

Tähän mennessä Elop on ollut hyvä johtaja Nokialle. Hän puhuu uutta kieltä. Hän on kuin raikas tuulahdus. Hän on ollut avoin ja vilpitön.

(Stephen Drake, analyytikko, IDC, USA)

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Digi: Uutiset aikajärjestyksessä

Kaikki uutiset aikajärjestyksessä