Facebook liioittelee aktiivisten käyttäjiensä määrää kymmenillä miljoonilla kuukaudessa. Yhteisösivusto laskee käyttäjikseen myös satunnaisia linkkien jakajia.
Pörssiin listautumista suunnitteleva yhtiö kertoi viime viikolla, että sillä on 845 aktiivista käyttäjää kuukaudessa. Yhdysvalloissa yhtiö ilmoittaa, että sillä on 161 miljoonaa aktiviivista käyttäjää. Verkon kävijämääriä mittaavan Nielsen-yhtiön mukaan Facebookin sivuilla Yhdysvalloissa oli kuitenkin vain 153 miljoonaa kävijää, kertoo sanomalehti The New York Times.
Facebookin oman ilmoituksen mukaan Yhdysvallat vastaa 19 prosentista sen verkkoliikenteestä. Nielsenin luvuista laskemalla saadaan koko maailmassa Facebookin kuukausittaiseksi käyttäjämääräksi noin 805 miljoonaa, eli noin 40 miljoonaa vähemmän kuin Facebook itse ilmoittaa.
Syy eroon selviää Facebookin viranomaisille toimittamasta listautumishakemuksesta. Yhtiö laskee "aktiivisiksi käyttäjikseen" myös kaikki, jotka jakavat linkkejä Facebookin yhteistyösivustoilta.
Aktiivikäyttäjäksi lasketaan siis, jos esimerkiksi klikkaavat tykkää-linkkiä verkkolehdissä - vaikka ei käy Facebook.com-osoitteessa. Aktiivikäyttäjiä ovat myös Spotify-linkkien jakajat.
Aktiivisiksi käyttäjiksi saatetaan laskea myös matkapuhelinsovellukset, jotka saattavat ottaa automaattisesti yhteyttä Facebookin palvelimille.
Facebookille sen sivuilla vierailevat käyttäjät ovat tärkeitä, sillä yhtiö tarvitsee sivuilleen myydyille mainoksille katsojia. Kävijämäärien liioittelu taas voi hyödyttää yhtiötä sen listautuessa pörssiin. Suuret kävijämäärät voivat nostaa myös osakkeen hintaa.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Digi: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Nokian Lumiat eivät auttaneet: Windows Phonen osuus laski
17.05.2012 08:00 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Testi: Uusi iPad pintaa syvemmältä
Testi: Sonyn lisäakku vapauttaa töpselistä
Testi: Tällainen on Windows 8
Näin yhdistyy kuntopyörä Pleikkariin
Testi: Nokia Lumia 800 kaipaa pieniä parannuksia
Testi: Asus Transformer Prime -tablet, jossa on näppäimistö
Testissä Forza Motorsport 4 ja langaton ratti Xboxille
Testi: HTC Sensation XL antaa keskittyä musiikkiin
Ensituntuma Elisan 4G-verkkoon: Vaikea löytää
Vertailussa iPhone 4S ja Nokia N9
Testissä Nokia 701: Belle-päivitys saavuttaa Androidia
Esittelyssä Suomen ensimmäiset Windows Mango-puhelimet
Testi: Ilmainen DoubleTwist tuo musiikin iTunesista Android-puhelimiin




