Stefani Germanotta voi alkaa käyttää Lady Gaga -nimeä myös Facebookissa, sillä yhteisöpalvelu sallii vihdoin myös taiteilijanimien käytön. Facebook aikoo myös varmistaa julkkisten tilien aitouden.
TechCrunch-verkkosivuston mukaan palvelu alkaa sallia julkkisjäsenilleen myös taiteilijanimen käytön omalla Facebook-sivullaan.
Esimerkiksi Stefani Germanottalla on jo Facebookissa Lady Gaga -fanisivu, mutta muutoksen jälkeen hän voisi käyttää Lady Gaga -nimeä myös henkilökohtaisella Facebook-sivullaan.
Ihan kuka tahansa ei kuitenkaan saa taiteilija- tai lempinimeään käyttää, sillä Facebook varmistaa ensin tilin käyttäjän henkilöllisyyden. Tämän mahdollisuuden saa vain Facebookin kutsusta, ei käyttäjän omasta pyynnöstä.
Facebook ottaa mallia Twitter-palvelusta, joka on jo aiemmin varmistanut julkkiskäyttäjiensä henkilöllisyyden. Näin Twitter on pyrkinyt eroon julkkisten nimillä esiintyvistä huijareista.
Twitter on merkinnyt aidoiksi todistamansa käyttäjätilit oikein-merkillä. Facebook ei kuitenkaan aio merkitä varmistettuja käyttäjätilejä, joten käyttäjät saattavat myös jatkossa sekoittaa etsimänsä julkkiksen aidon ja väärennetyn käyttäjätilin.
Facebook aikoo kuitenkin nostaa varmistetut käyttäjätilit hakutulosten kärkeen.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Digi: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Nokian Lumiat eivät auttaneet: Windows Phonen osuus laski
17.05.2012 08:00 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Testi: Uusi iPad pintaa syvemmältä
Testi: Sonyn lisäakku vapauttaa töpselistä
Testi: Tällainen on Windows 8
Näin yhdistyy kuntopyörä Pleikkariin
Testi: Nokia Lumia 800 kaipaa pieniä parannuksia
Testi: Asus Transformer Prime -tablet, jossa on näppäimistö
Testissä Forza Motorsport 4 ja langaton ratti Xboxille
Testi: HTC Sensation XL antaa keskittyä musiikkiin
Ensituntuma Elisan 4G-verkkoon: Vaikea löytää
Vertailussa iPhone 4S ja Nokia N9
Testissä Nokia 701: Belle-päivitys saavuttaa Androidia
Esittelyssä Suomen ensimmäiset Windows Mango-puhelimet
Testi: Ilmainen DoubleTwist tuo musiikin iTunesista Android-puhelimiin




