Vuonna 1968 esitelty keksintö voi helpottaa tablet-laitteilla kirjoittamista. Menetelmän kehittäjää Doug Engelbartia pidetään myös tietokonehiiren keksijänä.
Engelbart esitteli alunperin hiirtä muistuttavan laitteen (kuva Wikipediassa), jossa oli viisi näppäintä, eli siis yksi näppäin joka sormelle. Laitteella pystyi kirjoittamaan joko klikkaamalla yhtä tai yhtäaikaa kahta näppäintä. Näin voidaan kirjoittaa yhteensä 32 eri merkkiä.
Harjoittelua vaativa vimpain ei yleistynyt, vaan hävisi tavalliselle näppäimistölle, jonka käyttöä Engelbart myös kehitteli.
Teague Labs -tutkijaryhmä on kehitellyt menetelmästä modernin version, jolla voi jopa olla käyttöä tablet-laitteilla. Kirjoitusmenetelmää voi testata iPad- tai Android-laitteilla tutkijaryhmän verkkosivulla.
Doug Engelbart's Chorded Keyboard as a Multi-touch Interface from Teague Labs on Vimeo.
Tämä ei olisi ensimmäinen Engelbartin keksintö, jonka arvo on tajuttu vasta myöhemmin. Samalla kertaa viisinäppäimisen kirjoittimensa kanssa hän esitteli muun muassa tietokonehiiren, videoneuvottelun sekä useita internetissä nykyään käytettäviä perustekniikoita.
Tilaisuutta on alettu myöhemmin kutsua "Kaikkien demojen äidiksi", ja siitä tehdyt filmitallenteet ovat nähtävissä YouTubessa.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Digi: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Nokian Lumiat eivät auttaneet: Windows Phonen osuus laski
17.05.2012 08:00 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Testi: Uusi iPad pintaa syvemmältä
Testi: Sonyn lisäakku vapauttaa töpselistä
Testi: Tällainen on Windows 8
Näin yhdistyy kuntopyörä Pleikkariin
Testi: Nokia Lumia 800 kaipaa pieniä parannuksia
Testi: Asus Transformer Prime -tablet, jossa on näppäimistö
Testissä Forza Motorsport 4 ja langaton ratti Xboxille
Testi: HTC Sensation XL antaa keskittyä musiikkiin
Ensituntuma Elisan 4G-verkkoon: Vaikea löytää
Vertailussa iPhone 4S ja Nokia N9
Testissä Nokia 701: Belle-päivitys saavuttaa Androidia
Esittelyssä Suomen ensimmäiset Windows Mango-puhelimet
Testi: Ilmainen DoubleTwist tuo musiikin iTunesista Android-puhelimiin




