Digikameroiden, pöytätietokoneiden ja kovalevyjen hintojen odotetaan nousevan tänä vuonna.
Digikameroiden hintojen nousu johtuu kamerapuhelimien suosion kasvusta. Älypuhelimien entistä paremmat kamerat ovat jo syöneet halvimpien peruskameroiden myyntiä.
Sen sijaan kalliimpien ja parempilaatuisten digikameroiden myynti on ollut kasvussa. Esimerkiksi 10-kertaisella tai paremmilla zoomeilla varustettujen digikameroiden myynti kasvoi viime vuonna kappalemäärissä 15 prosenttia ja myynnin arvo 10 prosenttia, kertoo tutkimusyhtiö NPD Group.
PC World ennustaakin, että kameravalmistajat lisäävät yhä uusia ominaisuuksia kameroihinsa, ja tämä näkyy myös kohonneina hintoina.
Kovalevyjen hinnat taas nousevat Thaimaan tulvien takia, jotka vahingoittivat yli tusinan kovalevytehtaan tiloja ja varastoja. Pula kovalevyista nostaa niiden hintoja.
Pula kovalevyistä näkyy tänä vuonna myös tietokoneiden hinnoissa. Lisäksi pöydällä pidettävien tietokoneiden muotoilu on uudistumassa.
Markkinoille on tulossa yhä enemmän malleja, joissa tietokoneen koko tekniikka on sovitettu erillisen laatikon sijaan samaan koteloon näytön taakse, joten se vie entistä vähemmän tilaa. Lisäksi kosketusnäytöt yleistyvät myös pöytäkoneissa, mikä sekin nostaa hintoja.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Digi: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Nokian Lumiat eivät auttaneet: Windows Phonen osuus laski
17.05.2012 08:00 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Testi: Uusi iPad pintaa syvemmältä
Testi: Sonyn lisäakku vapauttaa töpselistä
Testi: Tällainen on Windows 8
Näin yhdistyy kuntopyörä Pleikkariin
Testi: Nokia Lumia 800 kaipaa pieniä parannuksia
Testi: Asus Transformer Prime -tablet, jossa on näppäimistö
Testissä Forza Motorsport 4 ja langaton ratti Xboxille
Testi: HTC Sensation XL antaa keskittyä musiikkiin
Ensituntuma Elisan 4G-verkkoon: Vaikea löytää
Vertailussa iPhone 4S ja Nokia N9
Testissä Nokia 701: Belle-päivitys saavuttaa Androidia
Esittelyssä Suomen ensimmäiset Windows Mango-puhelimet
Testi: Ilmainen DoubleTwist tuo musiikin iTunesista Android-puhelimiin




