Nokian Symbian 3 -puhelinten seuraava Belle-päivitys tuo paljon pieniä hyviä uudistuksia, joita olisi toivonut jo kauan sitten.
Nokia 701 -puhelimen ulkonäkö ei tee suurta vaikutusta, vaikka laite tosin vaikuttaa lujatekoiselta. Nokia N8 -puhelimen tapaan puhelimessa on 3,5 tuuman kosketusnäyttö, jonka resoluutio 640 x 360 pikseliä. Kirkkaassa näytössä käytetään Nokian ClearBlack-tekniikkaa.
Puhelimen takaosasta huomaa kahdeksan megapikselin kameran ja kaksi led-salamaa.
Mielenkiintoisin osa laitteesta on kuitenkin sen sisällä, eli Symbian 3 -käyttöjärjestelmän uusin Belle-päivitys.
Belle tuo näkyviä uudistuksia Nokian puhelimiin, ja kuroo umpeen Nokian eroa iPhoneen ja Android-puhelimiin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että Nokian tilanne olisi nyt paljon parempi, jos Symbian olisi ollut tällä tasolla jo vuosi sitten.
Bellessä on muutama Android-puhelimista tuttu uudistus. Näytön yläosasta vetämällä saa esiin pikavalikon, josta voi muun muassa käynnistä ja sammuttaa wlan-, bluetooth- ja 3G-verkon data-yhteydet.
Avausnäytön sovellusikoneita voi Belle-päivityksen jälkeen asettaa paikalleen yksitellen, kun aiemmassa Symbian 3 -versioissa ikonit piti liittää neljän ikonin ruutuun.
Kaikki sovellukset löytyvät Belle-puhelimista yhdestä selattavasta valikosta, eli Nokia on luopunut aiemmista Toimisto- ja Sovellukset-alakansioista.
Ehkä odotetuimmat parannukset ovat tulleet Symbianin nettiselaimeen, joka oli jäänyt selvästi jälkeen iPhonen ja Android-puhelimien selaimista.
Selain toimii nyt paljon aiempaa nopeammin, ja paluu edelliselle tai seuraavalle sivulle onnistuu helposti selaimen alaosassa nuolista. Vielä edellisen Anna-päivityksen jälkeen paluu edelliselle sivulle vaati valikoista usemman painalluksen.
Joskus ei tosin ole aivan selvää, onko selain avannut seuraavan sivun edellisen päälle vai avannut kokonaan uuden selainikkunan. Jälkimmäisessä tapauksessa paluu-nuoli on harmaa eikä valkoinen, ja uusi ikkuna täytyy käydä sulkemassa valikkotoimintojen kautta. Tämä ei tosin ole kovin vaikeaa.
Kommentit
Aiheesta muualla kirjoitettua
Digi: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Nokian Lumiat eivät auttaneet: Windows Phonen osuus laski
17.05.2012 08:00 -
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Testi: Uusi iPad pintaa syvemmältä
Testi: Sonyn lisäakku vapauttaa töpselistä
Testi: Tällainen on Windows 8
Näin yhdistyy kuntopyörä Pleikkariin
Testi: Nokia Lumia 800 kaipaa pieniä parannuksia
Testi: Asus Transformer Prime -tablet, jossa on näppäimistö
Testissä Forza Motorsport 4 ja langaton ratti Xboxille
Testi: HTC Sensation XL antaa keskittyä musiikkiin
Ensituntuma Elisan 4G-verkkoon: Vaikea löytää
Vertailussa iPhone 4S ja Nokia N9
Testissä Nokia 701: Belle-päivitys saavuttaa Androidia
Esittelyssä Suomen ensimmäiset Windows Mango-puhelimet
Testi: Ilmainen DoubleTwist tuo musiikin iTunesista Android-puhelimiin




