Digitoday

Valikko

Hakkeri-isku paljasti: Poliisi ratkoo rikoksia Xboxin avulla

Yhdysvaltojen poliisi tutkii jo pelikonsolitkin todisteiden löytämiseksi. Poliisilla on myös valtuudet salakuunnella Xboxin kautta tehtyjä nettipuheluja.
Yhdysvalloissa poliisit käyttävät pelikonsoleista löytyviä tietoja rikostutkintaan. Viranomaiset ovat esimerkiksi etsineet Xbox 360 -pelikonsoleista niihin tallennettuja videoita. Myös pelitallennusten ajankohdat voivat toimia todisteina oikeudessa.

Yhdysvalloissa poliisilla on myös keinot seurata Xbox Live -verkkopalvelun kautta käytyjä nettikeskusteluja.

Tiedot selviävät Anonymous -hakkeriyhteisön tekemästä tietomurrosta Kalifornian nettirikollisuuteen erikoistuneen rikostutkijan sähköpostiin, kertoo Ars Technica -verkkolehti.

Eräässä tapauksessa raiskaustapausta tutkinut poliisi muun muassa etsi epäilyn kuvaamaa videota raiskauksesta, jonka hän arveli olevan epäillyn Xbox 360 -konsolin kovalevyllä.

Lehden mukaan virkavalta on kiinnostunut myös videopelien tallennustietodoista, sillä ne voivat esimerkiksi antaa pelaajalle alibin tietylle ajankohdalle.

Virkavalta valvoo myös Xbox Live -palvelun nettipuheluja. Microsoft on patentoinut tekniikan, jolla voi seurata pikaviestimien, Skypen tai muiden nettipuhelupalveluiden ja pelien aikana käytyjä keskusteluja.

Microsoftin verkkopalvelu on joissakin tapauksissa auttanut myös jäljittämään varastettuja Xbox 360 -konsoleita, kun ne on kytketty takaisin verkkoon varkauden jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. 6

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    7. 7

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    8. 8

      Berner väläytti takseille erikoista roolia – kuljettaja Nyman viileänä: ”Antaa rouvan nyt suunnitella”

    9. 9

      Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

    10. 10

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Muistatko Bond-elokuvassakin esiintyneen Artsi Nyqvistin? Suomea kohahduttaneesta tempusta pian 30 vuotta

    5. 5

      Auto ajettiin väkijoukkoon Melbournessa – yksi kuollut, useita loukkaantunut

    6. Näytä lisää