Digitoday

Valikko

Nokian hirviökamera loksautti asiantuntijan leuat: "Mitä hiton järkeä?!"

Kamerapiireissä ihmetellään Nokian uutuuden hirviömäistä pikselimäärää.
Kamera-lehden päätoimittaja Asko Vivolin on ihmetellyt kollegoidensa kanssa Nokian uutuuskännykän kamerasta tipahdellutta tietoa.

Ensireaktio oli pökerryttävä. Lopulta herää kiinnostus ja uteliaisuus.

- 41 megapikseliä kuulostaa aivan käsittämättömältä. Eihän tuossa ole mitään mieltä. 20-30 000 euroa maksavissa raskaan sarjan ammattikameroissa studioissa on tuollaisia määriä. Eihän tuollaisia pysty lähettämään kännykällä, mitä hiton järkeä?, Vivolin ihmettelee.

- Jotain mystistä tässä on. Ainakin melko mystisesti Nokia asiasta kertoo.

Pian hän kuitenkin syventyy pikkuhiljaa tipahteleviin tietoihin kamerakännykän kamerasta. Mainostettu 41 megapikseliä ei olekaan aivan yksioikoinen asia.

- Niin siis, kennossa tosiaan on 41 megapikseliä, mutta sitä ei tallenneta kuvaan. Eli seitsemästä pikselistä tehdään yksi pikseli. Eli silloin todellisuudessa kuvassa on reilu 5 megapikseliä, joka on nykyään melko tavanomainen.

- Käyttäjän kannalta kyseessä on siis 5 megapikselin laite. Mutta miksi he nyt hehkuttavat tuota 41 megapikseliä, ei sieltä kuitenkaan 41 megapikselin kuvaa tule ulos? Tokihan se kuulostaa hiton paljon hienommalta kuin viisi.

"Tällaista ei ennen tehty"

Laite kuitenkin kiinnostaa paljon kokenutta kamera-asiantuntijaa.

- On mielenkiintoista nähdä kameralla otettuja kuvia. Jos nyt nämä tiedot pitävät paikkansa, niin tässä tehdään kännykässä kuvaa tavalla, jolla ei ole ennen tehty.

Nokia on julkaissut kameralla otettuja kuvia. Lue lisää tästä jutusta ja katso, miten hienoja kuvia laitteella saa.

- Jos tosiaan on niin, että Nokia käyttää monta pikseliä yhden lopullisen kuvapikselin tekemiseen ja kiertää näin kohina- ja muita ongelmia, niin kyllä tämä mielenkiintoista on.

Ota kantaa

Tekisikö mieli hankkia joku Nokian uusista puhelimista?

Kyllä 50% Ei 50%
Ääniä yhteensä 11827

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. 6

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    7. 7

      Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    10. 10

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. Näytä lisää