Digitoday

Valikko

Gps ohjasi turistien auton mereen Australiassa

Vuokra-auton navigaattori neuvoi kolme japanilaista turistia pitkälle mereen, kun nämä olivat matkalla Australian rannikon tuntumassa olevalle saarelle.
Gps-navigaattorin neuvot ja laskuvesi toivat aiheuttivat ikävän yllätyksen kolmelle Australiassa lomailevalle japanilaisturistille.

Tokiolaisten opiskelijoiden tarkoituksena oli päästä Australian rannikolla sijaitsevasta Oyster Pointista North Stradbroken saarelle, kertoo The Redland Times -lehti. Vuokra-auton navigaattori neuvoi turisteja ajamaan saarelle.

- Se kertoi jatkuvasti, että se ohjaisi meidät tielle, kertoi Yuzu Noda, yksi japanilaisnuorista.

Turistit noudattivat neuvoa, sillä aamupäivällä kello 11 aikaan oli laskuveden aika, ja rannalta katsottuna reitti näytti avoimelta.

Gps ei kuitenkaan maininnut, että rannan ja saaren välissä oli noin 15 kilometrin verran mutaa ja merta.

Sorapohjaisen rannan jälkeen reitti muuttui mutaiseksi, ja auto upposi akseleitaan myöten noin 500 metrin päähän rannasta.

Turistit joutuivat jättämään auton nousuveden takia. Samasta syystä paikalliset joutuivat hylkäämään yritykset hinata auto merestä.

Iltapäivällä kolmen aikoihin auto oli kaksi metriä syvällä meressä.

Auto saatiin pelastettua laskuveden tultua. Vakuutus kattoi suurimman osan vahingoista, mutta matkailijat joutuivat maksamaan 1500 Australian dollaria eli noin 1200 euroa ylimääräisiä kuluja.

Lehden mukaan lauantaina takaisin Japaniin palaavat opiskelijat haluaisivat välikohtauksesta huolimatta uudestaan lomalle Australiaan.

- Täällä on satanut koko kuuden päivän lomamme ajan. Toivottavasti ensi kerralla on aurinkoista, sanoi Tomonari Saeki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    5. 5

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    6. 6

      Olivian, 24, rehellisistä alusvaatekuvista tuli nettihitti – mukana tärkeä viesti kaikille naisille: ”Uskomaton helpotus”

    7. 7

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    8. 8

      MM-pronssille upeasti venynyt Kaisa Mäkäräinen nieleskeli onnen kyyneleitä – ”On iso asia”

    9. 9

      Sports Illustratedin historian uhkein malli poseeraa pelkässä vartalomaalissa: ”En ole koskaan tuntenut itseäni näin seksikkääksi”

    10. 10

      Yleisurheilun hiihtoon vaihtanut Matintalo järjesti jättipaukun Otepäässä – kiilasi Lahden MM-joukkueeseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      5 pientä ihovaivaa, jotka voivat kertoa vakavammasta ongelmasta

    4. 4

      Tapon yritys Nokialla: 17-vuotias tyttö löytyi elottomana sängyn alta

    5. 5

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    6. 6

      17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

    8. 8

      Mikä muutos! Miss Suomi Shirly Karvinen vaalensi tukkansa – edusti gaalassa tyrmäävänä pikkuruisessa mekossa

    9. 9

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    4. 4

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Pakettiauto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Suuroperaatio Mosulin valtaamiseksi alkoi – tutkijalta synkkä ennuste Euroopalle

    5. 5

      Meksikon ”Helvetistä” löydetyt kristallit kätkivät sisälleen 60 000 vuotta vanhaa elämää

    6. Näytä lisää