Digitoday

Valikko

Puhelinmyyjät pommittavat kuin viimeistä päivää

Matkapuhelimen liittymä tuputtavat puhelinmyyjät ovat soitelleet tänä kesänä aggressivisesti. Elokuun alussa soittelu loppuu, kun voimaan tulee puhelinmarkkinointikielto.
Kännykän käyttäjät ovat voineet puristaa viime aikoina teleoperaattoreilta mojovia tarjouksia.
 
Yksi Saunalahden asiakas kertoo, miten hän aikoi vaihtaa kilpailija DNA:lle. Saunalahti lätkäisi tarjouksen, jossa vuoden mittaiset puhe- ja tekstiviestitarjoukset oli venytetty kahteen vuoteen.
 
Tele Finlandin asiakas sai tingittyä palvelun hintaa alas, kun hän ilmoitti siirtyvänsä Saunalahdelle.
 
Puhelinmyyjiä hoputtaa tarjousten tekoon elokuun alussa voimaan tuleva lakimuutos ja markkinointikielto. Elokuun alusta lähtien puhelimessa ei enää saa myydä matkapuhelimen puheliittymiä.
 
Kielto tulee myös niin sanotuille winback-tarjouksille. Kyseisiä tarjouksia operaattorit tekevät asiakkaille, jotka ovat siirtymässä kilpailijalle.
 
– Voi olla, että loppua kohti tultaessa aggressio on kasvanut. Nyt yritetään lypsää pajatso tyhjäksi, DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen arvioi markkinointikieltoa.
 
Saunalahden emoyhtiön Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi ei taas näe kilpailun kovenemista eikä puhelinmyynnistä mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
 
– Kesällä puhelinmyynti on yleensäkin ollut aktiivista, kun on paljon väkeä puhelinmyynnissä, Korpi sanoo.
 
DNA:n Väisänen uskoo winback- ja puhelinmarkkinoinnin kieltojen johtavan siihen, että määräaikaiset kytkytarjoukset vähenevät markkinoilta reippaasti.
 
Väisäsen mukaan liittymien ja puhelimen koplaavia kytkysopimuksia operaattorit ovat tarjonneet winback-tarjousten pelossa. Kytkysopimus sitoo asiakkaan operaattorin leiriin määräajaksi. Huoli kilpailijan kalastelusta vähenee, kun tulee winback-kielto.
 
– Sitä jännitetään, ryhtyvätkö kaikki noudattamaan winback-kieltoa, Väisänen sanoo.
 
Elisan Henri Korpi uskoo, että elokuun jälkeen puhelinmarkkinointi siirtyy uusiin kohteisiin, kuten laajakaistaan. Kiinteän ja mobiilin laajakaistaliittymien myyminen onnistuu puhelimessa entiseen tapaan. Markkinointikielto koskee ainoastaan matkapuhelimen puheliittymiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    6. 6

      Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

    7. 7

      Huippukuski kävi ohjastamassa umpihumalassa muutaman voiton – talutettiin lentokentälle

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    10. 10

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    6. Näytä lisää