Digitoday

Valikko

Näinkö vähän? Microsoft aikoo valmistaa 3–5 miljoonaa tablettimikroa

Tabletit
Apple myi yksin huhti–kesäkuussa 17 miljoonaa iPadia.

Yhdessä Windows 8:n yhteydessä julkaistavaa Microsoftin Surface-tablettimikroa valmistetaan tällä vuoksineljänneksellä 3–5 miljoonaa kappaletta.

The Wall Street Journalin aasialaislähteiden mukaan määrä on suunnilleen sama kuin mitä Amazonin Kindle-tablettien ja Googlen sekä Asuksen 7:n tilausmäärät.

Määrä ei ole kovin suuri, sillä Apple myi huhti–kesäkuussa 17 miljoonaa iPadia. Tutkimusyhtiö IHS iSuppli arvelee, että Applella oli alkukesästä 70 prosentin markkinaosuus tablettimikroissa.

Pieneltä tuntuvaa määrää selittää se, että Microsoft ei ole Windows-tablettien ainoa valmistaja. Niitä aikovat myydä muun muassa HP, Samsung, Acer, Dell ja Asus sekä moni muu suuri tekniikkayhtiö.

Yksi on kuitenkin joukosta poissa. Nokia ei ole ilmoittanut aloittavansa tablettimikrojen valmistamista. Yhtiön toimitusjohtaja Stephen Elop on kertonut aikaisemmin yhtiön ”tarkastelevan asiaa” ja sanonut, ettei hänellä ”ole mitään kerrottavaa asiasta”.

Windows-tabletteja tulee markkinoille kahtena eri mallisarjana. Windows RT -nimistä kevennettyä käyttöjärjestelmää käyttävät laitteet on varustettu ARM-suorittimilla, eikä niissä voi käyttää vanhoissa Windowseissa toimineita ohjelmistoja. Kaikki ohjelmat on hankittava Microsoftin latauspalvelun kautta.

Tämän lisäksi tarjolle tulevat järeämmät Windows 8:aa käyttävät Intelin ja AMD:n suorittimiin perustuvat mallit, joissa toimivat myös vanhat Windows-ohjelmat.

Lähteet: WSJ ja ZDnet

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    9. 9

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää