Digitoday

Valikko

Apple sotkee omia markkinoitaan - kaupoissa pian useita erilaisia iPadeja

Tähän asti yhtiön linja on ollut varsin selkeä: iPad on tuote, josta on kulloinkin ulkona tuorein versio. Vuonna 2012 iPadeja on ilmestynyt kuitenkin jo kolme erilaista.
Apple julkisti samanaikaisesti uuden iPad minin ja iPad 4:n. Edeltäjä iPad 3 ilmestyi markkinoille tämän vuoden maaliskuussa. Alkaako Apple hötkyillä?

Yhden tuotteen linja on pitänyt iPhonen markkinoinnissa. Uusi puhelin on marssitettu kuluttajien hypisteltäväksi kerran vuodessa. Taulutietokoneissa omppuyhtiön ote on kuitenkin aggressiivisempi. Nyt halutaan lyödä kunnolla kapuloita Samsungin ja muiden kilpailijoiden rattaisiin.

Ongelma on siinä, että julkaisutahti saattaa sotkea Applen tähän asti selkeää ja yksinkertaista strategiaa tuotejulkistuksissa.

iPad miniltä ei hirveästi odotettu, eikä se paljoa tarjoakaan. Kyseessä viikolla on iPadin kevyempi versio niin fyysisesti kuin ominaisuuksiltaankin.

Laitteessa on sama A5-kaksiydinprosessori kuin iPad2:ssa, mikä tarkoittaa, ettei se ole yhtä nopea kuin kolmannen tai neljännen sukupolven iPad, kertoo ensivaikutelmia koonnut The Telegraph.

Toisen arvion mukaan iOS 6 -käyttöjärjestelmän toiminnot, kuten 3D-kartan zoomaus, eivät pikku-iPadissa toimi yhtä notkeasti kuin muissa laitteissa. Myös applikaatioiden lataaminen tuntui kestävän hiukan kauemmin.

Lisäksi laitteen hintaa hämmästellään. Halvin, 16 gigatavun iPad mini maksaa 330 dollaria eli noin 255 euroa. Se on siis selvästi kalliimpi kuin esimerkiksi Amazonin 16 gigatavun Kindle Fire HD -tablet-tietokone.

IPad mini herätti epäilyksiä jo ennakkoon, koska kyseessä on tuote, jota edesmennyt Apple-ikoni Steve Jobs ei olisi halunnut tuoda markkinoille.

Jobsin mukaan iPadin miniversio on kuolleena syntynyt idea, koska laite on liian suurikokoinen kilpaillakseen älypuhelinten kanssa ja liian pieni korvaamaan iPadin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    10. 10

      Dubain ökyrikas kruununprinssi jakoi Instagramissa maagisen upean videon pilvenpiirtäjän huipulta – alkaako näkymä huimata?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    8. 8

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää