Digitoday

Valikko

Ministeri: Operaattoreille ei lupaa hidastaa kilpailevia verkkopalveluja

Sähköisen viestinnän lakiuudistus ei anna operaattoreille oikeutta estää tai hidastaa tiettyjä verkkopalveluja, toteaa tuore asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen.
Asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen kiistää Helsingin Sanomien sunnuntaina julkaiseman uutisen, jonka mukaan operaattorit olisivat saamassa luvan estää tai hidastaa kilpailevia verkkopalveluja.

Kyse on verkkoneutraliteetista, eli käyttäjien oikeudesta käyttää verkon palveluja tasapuolisesti, ilman estoja ja liikenteen hidastamista.

– Lausuntokierroksella käynyt esitys ei ole muuttamassa Suomessa nykyisin käytössä olevaa verkkoneutraliteettiperiaatetta, eikä operaattoreille ei ole esitetty oikeutta estää tai hidastaa tiettyjen verkkosisältöjen jakelua. Päinvastoin tietoyhteiskuntakaaren valmistelussa johtotähtenä on ollut kuluttajan oikeus valita häntä kiinnostava sisältöpalvelu ilman erillistä maksua, toteaa ministeri Viitanen tiedotteessa.

Silti esimerkiksi Kuluttajaliitto arvostelee lakiuudistusta lausunnossaan.

– Ehdotus mahdollistaisi internetyhteyspalvelun tuotteistamisen esimerkiksi siten, että internetliittymän ohella tarjottaisiin lisäpalvelua (esimerkiksi nettitelevisiota) ja samalla pääsyä kilpaileviin palveluihin olisi rajoitettu.

Samaa lakiuudistuksen kohtaa ovat arvostelleet myös muun muassa kilpailu- ja kuluttajavirasto, tietosuojavaltuutettu, tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieke.

Eilen nettineutraliteetin puolesta otti voimakkaasti kantaa myös Euroopan digitaalisen kehityksen strategiasta vastaava johtaja Neelie Kroes.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    9. 9

      ”Bernerin mallin” viiden päivän mahalasku – näin kaikki tapahtui

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Universumin kaunein nainen törmäsi kaksoisolentoonsa – tunnistatko, kumpi on kumpi?

    3. 3

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää