Digitoday

Valikko

Peliyhtiö Roviolta kolme yllätystä

Red's Mighty Feathers-päivitys lisää hittipeliin puolustustaistelun.
Uuden suomalaisen peliteollisuuden symboliksi noussut Angry Birds -mobiilipeli on saanut ison päivityksen. Red’s Mighty Feathers -niminen päivitys lisää peliin uuden pelimuodon, puolustustaistelun.

Puolustavia lintuja ammutaan tuttuun tapaan jättiritsalla, mutta nyt possut hyökkäävät aalloissa Bad Piggies -pelistä tuttuja kulkupelejä käyttäen. Puolustajalla on käytettävissään vain punaisia lintuja, mutta niillä on uusia kykyjä, kuten lentosuunnan muuttaminen ilmassa.

Uusi pelimuoto tuo alkuperäiseen Angry Birds -peliin 15 lisäkenttää. Päivitys on saatavissa pelin iOS- ja Android-versioille. Yhtiö ei ole kertonut muista käyttöjärjestelmäversioista.

Toinen uudistus on se, että Rovio tuo päivityksessä Android-versioonsa myös Rovio-tilin, joka mahdollistaa pelin jatkamisen samasta kohdasta eri laitteilla.

Valmistajakohtaiset tilit ovat isoilta pelifirmoilta lainattu malli, jolla pyritään siirtämään asiakassuhde suoraan pelivalmistajan ja pelaajan väliseksi. Niihin saattaa liittyä muun muassa oma kauppansa ja omat keskustelujärjestelmänsä.

Rovio laajentaa uusille alueille muutenkin, sillä yhtiö etsii parhaillaan henkilökuntaa oppimispelien tuotantoon. Tähän asti yhtiö on tehnyt oppimispuolella kirjoja Otavan ja National Geographicin kanssa sekä julkistanut yhteistyön Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin kanssa fysiikan oppimisen viihteellistämisestä. Nyt lienee luvassa jotain uutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää