Digitoday

Valikko

NSA-protestista tuli hitti Saksassa: "Stasi näyttäisi NSA:han verrattuna partiopojilta"

Saksalainen taiteilija onnistui pilailemaan Yhdysvaltojen kustannuksella.
Saksassa on saanut paljon huomiota taiteilija Oliver Bienkowskin sunnuntai-iltana tekemä tempaus, jossa hän heijasti Yhdysvaltojen Berliinin-suurlähetystön seinään tekstin "United Stasi of America" eli Amerikan Yhdys-Stasi. Tapauksesta kuvattu video on katsottavissa jutun lopusta.

Bienkowski kritisoi tempullaan Yhdysvaltojen hiljattain paljastunutta vakoiluohjelmaa. Hän kertoi poliisin pysäyttäneen hänet muutaman minuutin jälkeen ja sanoneen hänen tarvitsevan luvan taideteokselle.

Tietovuotaja Edward Snowdenin julkisuuteen tuomien tietojen mukaan Yhdysvaltojen turvallisuuspalvelu NSA on vakoillut niin amerikkalaisten kuin ulkomaalaistenkin netinkäyttöä ja urkkinut jopa EU-virastoja mikrofonein.

Urkinta on Saksassa voimakkaita tunteita herättävä aihe. Natsien salainen poliisi Gestapo valvoi kansalaisia tiukasti, ja Itä-Saksassa vallitsi lähes täydellinen kontrolli, kun DDR:n turvallisuusviranomainen Stasi ulotti urkintaverkostonsa lähes joka sopukkaan.

– Stasi olisi unelmoinut pystyvänsä siihen, mitä amerikkalaiset tekevät. Stasi näyttäisi joukolta partiopoikia NSA:han verrattuna, Bienkowski sanoi uutistoimisto Reutersille.

– Tässä on kyse tosijutusta, jossa he ovat valjastaneet modernin teknologian käyttöönsä. Tämä on huomattavasti vaarallisempaa, Bienkowski sanoi.

Hänen videonsa on saanut lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia katsojia videopalvelu Youtubessa, ja Saksan myydyin päivälehti Bild kertoi tapauksesta etusivullaan.

Lähetystön seinään heijastettiin tekstin lisäksi myös Kim Dotcomin naama. Hän on puhunut voimakkaasti internetin vapauden puolesta ja ollut jatkuvasti napit vastakkain Yhdysvaltojen kanssa.

Lisäksi videossa esitetään kiusallisia kysymyksiä Yhdysvalloille.

– Entä sananvapaus, herra presidentti? Mitä tapahtui muutokselle, herra presidentti, laulussa irvaillaan Yhdysvaltojen presidentti Barack Obamalle.

Nolatuksi joutunut, Berliinin keskustassa Brandenburgin portin tuntumassa sijaitseva Yhdysvaltojen suurlähetystö kommentoi Bienkowskin tempausta kutsuen sitä "hauskaksi".

– Mutta jokainen, joka tekee tällaisen rinnastuksen ei tunne Stasia eikä Yhdysvaltojakaan, lähetystön edustaja kommentoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    2. 2

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    7. 7

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    8. 8

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    9. 9

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    10. 10

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    5. 5

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    2. 2

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää