Digitoday

Valikko

Jorma Ollila toi Nokiaan Troijan puuhevosen

Nokian päätös myydä matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille vie ajatukset nopeasti Jorma Ollilaan, vaikka Ollila ei enää yli vuoteen ole ollut yhtiön johdossa, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
Ollila aloitti Nokian toimitusjohtajana 1992. Hänen johdollaan yhtiöstä tuli maailman johtava matkapuhelinvalmistaja. 2006 Ollila siirtyi johtamaan Nokian hallitusta. Hänestä tuli yhtiön ylin vallankäyttäjä. Alkoi jyrkkä alamäki. Toimitusjohtajaksi nostettiin Olli-Pekka Kallasvuo, Ollilan luotettu, kun Apple ja Android-ekosysteemi jyräsivät Nokian alleen vain parissa vuodessa.

Menestyvää firmaa ei pelasta mikään, sanotaan. Niin kävi myös Nokialle. 2006 Nokia teki puhelimillaan kaikkien aikojen tuloksen. Tuhon siemenet oli kuitenkin kylvetty. Vaikka Nokiassa oli nähty esimerkiksi internetin ja erilaisten sovellusten tuleminen puhelimiin, vanha jätti epäonnistui lopulta omassa teknologia- ja ekosysteemikehityksessään surkeasti. Yleensä suuret firmat kaatuvat arroganssiin. Nokiassakin pitkä menestysputki johti tunteeseen, että me tiedämme alasta kaiken. Ei tiedetty, ja muut porhalsivat ohi.

Jorma Ollila oli vahvasti vaikuttamassa myös siihen, että kanadalaisesta Microsoftin ohjelmistojohtajasta Stephen Elopista tuli täysin flopanneen Kallasvuon jälkeen yhtiön toimitusjohtaja 2010.

Microsoftin mies herätti epäilyjä heti alussa, mutta varsinkin sen jälkeen, kun alkuvuonna 2011 Nokia solmi strategisen yhteistyön amerikkalaisen ohjelmistojätin kanssa. Viimeksi eilen entinen Nokian johtaja Anssi Vanjoki luonnehti Kauppalehdessä Nokian Microsoftin kanssa tekemään yhteistyötä hyödyttömäksi ja typeräksi.

Jo 2010 puhuttiin avoimesti siitä, että Elop on Troijan puuhevonen, jonka toiminta johtaa lopulta siihen, että Nokia menettää itsenäisyytensä. Niin myös kävi, ja Elop palaa Microsoftin palvelukseen. Salaliittoteoriat saavat varmaan lisää ilmaa siipiensä alle. Ajoiko Elop sittenkin koko ajan entisen isäntänsä etuja?

Tänään on ihmetelty myös kaupan ajankohtaa. Miksi nyt, kun Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmää käyttävät Lumia-puhelimet ovat vihdoin ja viimein saavuttaneet jonkinlaista menestystä. Myös kauppahintaa on pidetty tuoreeltaan alhaisena. Vai oliko kasvutahti sittenkin niin hidas, että edessä häämötti kassan kuivuminen?

Spekulaatiot Nokian matkapuhelinten tulevaisuudesta vahvistuivat viime kesänä, kun Nokia osti Siemensin puolikkaan yhtiöiden yhteisestä verkkovalmistajasta.

Verkkoyhtiö NSN on jatkossa yhtiön ydin ja yhtiön ylin johto on suomalainen. Hyvää on myös se, että patenttisalkku jää Suomeen. Nokian historia on täynnä syviä murrosjaksoja. Toivoa sopia, että tästäkin murroksesta Nokia nousee lopulta voittajana.

Ota kantaa

Tuhosiko Elop Nokian?

Kyllä 100%
Ääniä yhteensä 5

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      Ajokeli voi olla mahdollisesti vaarallinen koko maassa, tiesää heikoin etelärannikolla

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    8. 8

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää