Digitoday

Valikko

Kiistellyn GTA5:n suurin riski – naiset?

Naiset eivät Grand Theft Auto V:ssä juuri juhli. Pelitutkijan mukaan GTA5:n naiskuva on 80-luvulta ja erilainen kuin peleissä nykyisin.
Vuoden odotetuin peli Grand Theft Auto V eli GTA5 on poikinut odotetusti vilkkaan keskustelun. Osa keskustelusta koskee pelin väkivaltaa, mutta myös pelin naiskäsitys on saanut monet kohottelemaan kulmakarvojaan.

Pelissä ei ole pelattavia naishahmoja. Sen sijaan pelin naiset ovat stripparien, prostituoitujen, bimbojen tai ohikulkijoiden roolissa. Vahvoja naispersoonia on kovin vähän.

Pelin julkaisseen Rockstarin pääjohtaja Sam Houser myönsi New York Timesille, että asia olisi voinut olla toisinkin.

– Emme ajatelleet asiaa riittävästi. Kolme miestä istuu hyvin tarinaan, jonka halusimme kertoa. Olisi ollut vaikeaa korvata ketään heistä – tai ehkä olisimme voineet sen tehdä, jos se olisi tehty riittävän ajoissa, Houser sanoi New York Timesille.

GTA-pelisarjan kanssa kilpailevassa Saint's Row -peleissä pelaaja saa luoda hahmonsa alusta asti ja valita ulkonäön ohella tämän sukupuolen. GTA:ssa tämä olisi hankalaa, sillä pelihahmot henkilöhistorioineen on käsikirjoitettu kiinteästi tarinaan.

Pelitutkija Sonja Ängeslevälle GTA-pelisarja on tuttu. Myös viitososan hän on jo ehtinyt aloittaa.

Ängeslevä muistuttaa, että pelisarjan edelliset osat ovat tulleet markkinoille kohun saattelemina, eikä väkivalta- ja naiskuvakeskustelu ole varsinaisesti uutta.

– GTA on pelien maailmassa oma lukunsa. Sarja kommentoi niin amerikkalaista unelmaa, politiikkaa, alakulttuureita, roolimalleja, kapitalismia... Se myös kärjistää rankasti ja tukeutuu stereotypioihin, Ängeslevä selittää.

– Toki naisena ja pelaajana naishahmot ovat täysin vastaan modernia maailmaa eivätkä ne tue millään tavoin pyrkimystä muuttaa pelien stereotyypistä naiskuvaa tai tarjota mielekkäitä toimijahahmoja naisille, jotka kuitenkin ovat enenevässä määrin pelaamassa myös konsolipelejä. GTA:n naiskuva on tuulahdus menneisyydestä, 80-luvun peleistä, joissa naiset olivat maisemallisia objekteja.

Ängeslevä myöntää, että pelisarjaan olisi vaikea istuttaa pelattavaa naishahmoa. GTA on "sikamiehinen fantasia". Se edustaa lajityyppiä, jonka aktiiviset ja itsenäiset toimijanaiset eivät sovi.

– Tällöin naisrooli jää huoriksi ja tyhjänpäiväiseksi maisemaksi, Ängeslevä summaa.

GTA:n naiskuva ei kuitenkaan juuri vaikuta muiden pelien tapaan kuvata naisia, Ängeslevä uskoo. Vaikka muualla peliteollisuudessa tilanne on parempi, paljon on vielä tehtävää.

– Pelisuunnittelijat ovat pääsääntöisesti miehiä ja jokainenhan katsoo maailmaa omasta näkökulmastaan. Toisinaan suunnittelijoiden on vaikea ymmärtää, miksi pelissä pitäisi olla toisenlaisia naishahmoja tai toisenlaista, naisia kiinnostavampaa, tekemistä.

Ängeslevä muistuttaa, että peleissä on myös naistoimijoita. Hän mainitsee esimerkiksi Playstation 3:lle hiljattain ilmestyneen The Last of Usin. Viimeisen 20 vuoden ajan kehitys on kulkenut hyvään suuntaan. Pelien lisääntynyt tarinallisuus, päähenkilöiden lisääntynyt tunteiden kokeminen ja tv-sarjojen mukainen episodirakenne ovat lisänneet pelien monipuolisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    4. 4

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    5. 5

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

    8. 8

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

    9. 9

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    10. 10

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    4. 4

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    5. 5

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    6. Näytä lisää