Digitoday

Valikko

Näin Suomen kameramarkkina muuttui – kaksi voittajaa ja yksi häviäjä

Pokkarikameroiden myynti kutistuu älypuhelinten yleistyessä. Mutta peilittömien järjestelmäkameroiden kauppa vetää hyvin.
Älypuhelinvalmistajat ovat satsanneet viime vuosina yhä enemmän kuvanlaatuun. Nokian Lumia 1020:aa, Samsungin Galaxy S4:ää sekä Applen iPhone 5S:ää markkinoidaan puhelinominaisuuksien ohella laadukkaina kameroina.

Taskukamera eli pokkari joutuu väistymään laadukkaiden kamerakännyköiden edessä. Kameravalmistajien yhteisjärjestö Camera and Imaging Products Associationin mukaan pokkareita toimitettiin asiakkaille 42 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna, The Wall Street Journalin kertoo.

Markkinatutkimusyhtiö IDC arvioi pokkareita myytävän tänä vuonna 80 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2010 myytiin 132 miljoonaa taskukameraa.

Expert-tekniikkaketjun myyntijohtaja Juha-Mikko Saviluodon mukaan ilmiö näkyy Suomessakin. Pokkarikameroita on myyty tämän vuoden tammi–elokuussa 35 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Tänä vuonna Suomessa arvioidaan myytävän kaksi miljoonaa älypuhelinta. On vaikea arvioida, kovaako laadukkaiden kännykameroiden myynti pokkarikameroiden myynnin pienenemisen yksi yhteen, Saviluoto pyörittelee.

Saviluodon mukaan perinteiset kameravalmistajat kilpailevat nyt optiikalla ja ominaisuuksilla. Hyvin harvoissa kamerakännyköissä on optista zoomia. Lisäksi taskukameroihin tulee puhelinmaisia ominaisuuksia, kuten mahdollisuus kytkeytyä langattomiin verkkoihin ja jakaa kuvia saman tien sosiaalisessa mediassa.

– Eivät pokkarit silti lakkaa olemasta. Uskoisin niiden myynnin laskevan vielä jonkin verran ja älypuhelimien ottavan osuuksia lisää, Saviluoto sanoo.

Toinen kameratrendi on järeiden kameroiden tuleminen kännykkäkameroiden rinnalle. Järjestelmäkamerat ja kevyemmät peilittömät järjestelmäkamerat jopa aiempaa enemmän, kertoo Saviluoto.

Sekä kameroita että älypuhelimia valmistavan Samsungin myyntipäällikkö Mika Engblom vahvistaa pokkarimyynnin sukeltavan Suomessakin. Saviluodon tavoin hän huomauttaa pienten peilittömien järjestelmäkameroiden olevan kovassa nosteessa.

Engblomin mukaan myös perinteinen kuvista nauttimisen tapa, eli niiden tulostaminen paperille on vähentynyt.

– Useimmille riittää nykyisin se, että pystyy ottamaan jonkinlaisen kuvan ja lähettämään sen sosiaalisille verkostoilleen, Engblom sanoo.

Engblom ei silti usko, että pokkarikameroiden myynti loppuu. Käyttäjiä on jatkossakin, sillä esimerkiksi lapset tai vanhat ihmiset eivät tarvitse monimutkaisia ja kalliita älypuhelimia.

Pelittömistä järjestelmäkameroista puuttuu kameran objektiivin ja kennon välissä järjestelmäkameroista usein löytyvä peli. Tämä mahdollistaa muun muassa pienemmät kamerat ja objektiivit. Kameroissa on silti järjestelmäkameroiden tapaan irrotettava optiikka.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

    6. 6

      ISTV LIVE JUURI NYT: Berner paljastaa kohutut suunnitelmansa – ”Valtava muutos”

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Ministeriön julkaisema kuva paljastaa – näin autoveron poistuminen vaikuttaa hintaan

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    4. 4

      Sarjahukuttajan pakomatka jatkuu – ”Nähty yleisillä paikoilla Pohjois-Karjalassa”

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Aika raiskattu olo, pahoittelen aiheutettua häpeää”

    6. Näytä lisää