Digitoday

Valikko

Assassin's Creed IV: Black Flag on kaikkien aikojen upein merirosvoseikkailu

PELIARVIO
Assassin's Creed –pelisarjan taival on värikäs ja kuoppainen.
Sarjan uusin osa lähestyy historiallisia seikkailuja aivan uudella näkökulmalla, sillä se vie pelaajat 1700-luvun Karibialle merirosvojen suuruuden aikakauteen – merirosvoksi.

Ubisoftin luoma Assassin's Creed –sarja on ehättänyt uittaa pelaajiaan monessa. Sarja sai alkunsa kolmannen ristiretken aikaisten tapahtumien keskeltä, vuodesta 1191. Sen jälkeen jännittävästi polveileva tarina kiersi renessanssin aikakauden Italian ja ottomaanien valtakunnan kautta Yhdysvaltain itsenäistymiseen ja vapaussotaan. Sarjan viisi pääteosta ja liki kymmenkunta sivupeliä ovat tuoneet peliruuduille roppakaupalla todellista historiaa, tapahtumia ja eri aikakausien merkkihenkilöitä, mutta pelillisiä uudistuksia ei ole ollut juurikaan tarjolla.

Sarjan kuudes pääpeli, Assassin's Creed IV, onkin siksi aivan poikkeuksellisen tervetullut. Assassin's Creed III ilahdutti pelaajia ennen kaikkea mainiolla merellisellä osuudellaan, jonka purjehtimisosio sai laajaa kiitosta. Moni, allekirjoittanut mukaan lukien, toivoi purjehtimisen olevan jatkossa vielä suuremmassa osassa, ehkä jopa omana pelinään. Tämä toive toteutui nyt täydellisesti.
Sarjan uusin näet sijoittuu 1600- ja 1700-lukujen taitteeseen, kun merirosvot olivat tehneet Karibiasta liki oman hallintoalueensa.

Merirosvot ryöstelivät kauppalaivoja ja saattueita, linnoittaen voimansa tunnossa itselleen oman tukikohdan brittien hylkäämään Nassaun siirtokuntaan. Sotien heikentämät suurvallat eivät pystyneet nujertamaan merirosvoja, jotka loivat alueelle omankaltaistaan demokraattista tasavaltaa. Merirosvojen yhteiskunnassa jokaisella oli äänioikeus, hyvä palkka ja vapaus päättää elämästään, toisin kuin suurvaltojen kauppa- ja sotalaivastoissa. Niinpä piraattien tasavalta houkuttelikin asukkaikseen tyytymättömiä merimiehiä ja eri alojen ammattilaisia, sekä karanneita orjiakin.

Tämän värikkään, elämäntäyteisen yhdyskunnan keskelle päätyy myös Edward Kenway, joka hakee elämäänsä kunniaa, valtaa ja rikkauksia – ja löytää niitä aivan odottamattomalla tavalla. Samalla Kenway joutuu tovereineen katsomaan myös peiliin ja miettimään, että mitä hän loppujen lopuksi etsiikään. Luvassa on paitsi avoin, hiekkalaatikkomainen seikkailu upeissa Karibianmeren maisemissa, myös tarina itsekkään nulikan kasvusta kunnioitetuksi merirosvokapteeniksi.

Katso Assassin's Creed IV: Black Flag –pelin arvostelu oheiselta IS TV:n videolta.

Videolla mukana myös pelin tuottaja Arnaud Vaudour, joka kertoo teoksensa merellisestä ulottuvuudesta, sekä tietokirjailija ja historioitsija Colin Woodard, joka kertoo seikkailun tutkimuksesta ja todenmukaisuudesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    8. 8

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    9. 9

      RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

    10. 10

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää